January 24, 2009

Sunnuntai poliisivaltiossa

Istanbulin Taksim-aukio täyttyy rynnäkkövarusteisiin sonnustautuneista poliiseista. Aukiolla seisovat myös valokuvaajat ja odottavat.


Jo kaduilla Taksim-aukion lähellä törmäämme ensimmäisiin poliiseihin. On vaikeaa ymmärtää mitä tapahtuu, ja automaattikiväärit ovat täysin absurdeja ilmestyksiä. Mitään ei näytä tapahtuvan. Istanbulissa asuva suomalainen ystäväni naurahtaa, että viime sunnuntaisessa sokeiden mielenosoituksessa oli myös yhtä täysiin varusteisiin pukeutuneita poliiseja.

Juttelemme tutun valokuvaajan kanssa. He ovat odottaneet viisi tuntia. Kurdien mielenosoituksen odotettiin tapahtuvan tänään. Poliisien voiman käyttö johtuu siitä, että mielenosoitus oli laiton. Tänään ei taida tapahtua mitään. Katselen ympärilleni, muiden valokuvaajien varusteisiin kuuluvat myös kaasunaamarit. Tuijotan niitä häkeltyneenä. Valokuvaaja naurahtaa kuivasti: “Turkissa käytetään kyynelkaasua.”

Aurinko paistaa ja aukio on täynnä kyllästyneen näköisiä poliiseja. Taustalla näkyy myös valkoisia poliisien autoja, saan kuulla niiden olevan vesitykkiautoja.

Jatkamme matkaamme. Poliisimuseon luona kysellään ihmisten henkilöllisyyspapereita. Hermostun. Mutta ei ulkomaalaisilla tarvitse niitä olla mukana, vaikka turkkilaisten onkin kyettävä todistamaan henkilöllisyytensä. Poliisimuseolle tuleva auto pysäytetään ja sen alta tutkitaan pommeja peilin avulla. Kun palaamme takaisin Taksim-aukion suuntaan näemme rekkoja, jotka ovat täynnä poliiseja.

Illalla näemme televisiosta, että mielenosoitus oli ollut vähän kauempana. Oletettavasti siihen osallistui noin 60 kurdia, joista 27 pidätettiin. Uutiskuvissa ihmisiä kyllä näytti olevan paljon enemmän. Kaakkois-Turkissa Diyaräbakirin kaupungissa olleeseen mielenosoitukseen oli osallistunut 3 000 ihmistä. Vesikanuunoja ja kyynelkaasua oli käytetty.

Lisää aiheesta täällä.

Taustaa

Kurdit ovat maailman suurin kansa ilman omaa valtiota. Turkissa kurdien historia on verinen ja monikerroksinen. Viime aikoina on kuitenkin tapahtunut kosolti muutoksia, jotka ovat kiristäneet kurdien ja turkkilaisten välejä. Huhut elinkautistaan istuvan kurdijohtajan Abdullah Özalanin pahoinpitelystä ovat tulehduttaneet välejä samoin kuin naapurimaahan Irakiin perustettu kurdien itsehallintoalue.


0 Comments:

Post a Comment

Tykkään kommenteista!

I like comments!