November 27, 2009

Ostan, siis olen?

Personal shopper voisi olla toivemmattini. Minulle kaupoissa ja kirppiksillä kulkeminen on rentouttavaa ja inspiroivaa.

Rakastan kauniita vaatteita, varsinkin silloin kuin niitä myydään roimalla alennuksella.

Me 80-luvun alussa syntyneet koimme suuren muutoksen kulutustottumuksissamme kun H&M rantautui Suomeen. Sitä ennen ostelu oli harkittua: yhdet farkut vuodessa, yksi talvitakki, yhdet talvikengät jne. Yht'äkkiä olikin varaa ostaa kivoja vaatteita edullisesti. Samalla laatuun satsaaminen jäi, määrästä tuli tärkeämpää.

Itse olen muutamia kertoja päättänyt satsata vähän parempiin ja etenkin kalliimpiin vaatteisiin ja pettynyt karvaasti; kyseiset tuotteet ovat hajonnet käsiin. Jos ei hinta enää takaa laatua niin mikä sitten?

Silti olen vaatefriikkeydestäni huolimatta alkanut suhtautua kuluttamiseen ja shoppailuun kriittisemmin. Vaatekaappini koko on onneksi rajallinen ja myönnän jo ettei toimiva garderoobi riipu määrästä vaan laadusta.

Kuvissa ovat suurin osa Tukholman ostoksista. Kaikki paitsi alla oleva turkoosisininen mekko olivat 75% alennuksella. Mekko taas oli puoleen hintaan. Vaikka en yhtään ostosta kadu tai koe turhaksi, on tuo määrä päätä huimaava. Lähti mopo käsistä toden totta. Äitini rakastaa shoppailua yhtä paljon kuin minä. Me kaksi ja Tukholman tarjonta: katastrofin ainekset ovat valmiina.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen shoppailuni shoppaillut.

En oikein usko lakkoiluun. Karkkilakko yleensä vain pahentaa asiaa; sitä vaan tekee mieli karkkia koko ajan. Helpompi on vain lopettaa kokonaan ja aina välillä syödä karkkia, sen enempää itseään murjomatta. Samaa logiikkaa aion käyttää shoppailutottumuksiini. Mistä ei tiedä, sitä ei himoitse. Tosin muotiblogit ruokkivat shoppailumaniaani joissain määrin, toisaalta tavaramäärä tulee välillä korvista ulos.

Tällä hetkellä tuntuu vaatekaappini täydelliseltä. Kaivatut eli juhlamekko, talvikengät ja talvitakki löytyivät Tukholmasta.

Omistan vaatteita, jotka ovat mukavia ja kauniita. Vaatteita, joissa tunnen oloni hyväksi. Vaatteita, jotka toimivat tilanteessa kuin tilanteessa.

Ostan tietysti siksi, että voin. Syksyllä ollessani työtön ja rahaton, en ostanut mitään. Kun sain töitä, palkitsin itseni Asoksen tilauksella. Heikon kohtani onkin nettishoppailu ja kirpparit. Molemmissa iskee aika ajoin hulluus; kirpparilla on halpaa ja netistä ostaminen on niin helppoa.

Vaatteet ovat harrastukseni. Nyt ajattelin jatkaa harrastustani tuunaamalla, kierrättämällä tarpeettomia ja opettelemalla yhdistelemään jo olemassa olevia vaatteita entistä paremmin. Kaupoissa jouksemiseen käytetyn ajan ajattelin laittaa liikuntaharrastuksiin. Vaatteisiin menevän rahan säästän kesän matkaa varten ja käytän itämaisen tanssin kurssiin tammikuussa.

Kauneutta on helppo ostaa, mutta hyvä olo tekee elämästä ja vaatteista vielä ihanampia.

Blandad. -blogista
löytyy loistava kirjoitus aiheesta. Olen niin samoilla linjoilla, aina otsikosta lähtien ;-).


Today is the Finnish non-shopping day. I shopped a lot in my Stockholm trip. Now I want to shop less and nothing today!

12 Comments:

  1. Ihana teksti :) Huomaan itsessäni samaa, melkein jo odotan että Älä osta mitään-päivän järjestelyt ovat ohi ja voin taas käydä kirpparilla... En tietenkään ole mitenkään "sitoutunut" ostamattomuuteen, mutta jotenkin on tämän työn aikana tuntunut kornilta ajatukselta ostaa yhtään mitään turhaa.

    ReplyDelete
  2. Nuo ylemmät saappaat, hieman prätkäbootismaiset solkihimpakkeet saavat minut vihreäksi kateudesta...en ala..

    ReplyDelete
  3. Sama juttu mullakin, netti ja kirppis on ne kohtalokkaat tahot.. Mutta sen lasken hyväksi puoleksi kumminkin, että kriittisyys on kasvanut ja harkintakyky kans (vähän). Myös kaupoissa kierrellessä jo -50%:kin tuntuu liian pieneltä alennukselta, vähintään -60% se pitää olla ennenkuin raskii ostaa! Niinpä onkin tullut käytettyä huomattavasti vähemmän rahaa vaatteisiin vaikka määrällisesti olenkin ostanut ehkä aika paljonkin.

    Ja voi herranjestas miten ihanat saappaat nuo matalakantaiset pitkävartiset, lääh!! :D

    ReplyDelete
  4. Oijjoi, kivoja juttuja oot ostellut. Mä meen myös ennen joulua pyörähtämään Tukholmassa ja fiksuna 28-vuotiaana sanoin äitille, että jos haluaa antaa joululahjoja niin antais ne mulle rahana että voin ostaa reissusta jotain... mä oon miettinyt, että jos ja kun saan töitä (toivo elää) saan ostaa iPodin... motivaattori sekin.
    En muuten tiedä ton oman blogikirjoituksen loistavuudesta...

    ReplyDelete
  5. HIenot saapikkaat!!!! Ja ihania ostoksia muutenkin

    ReplyDelete
  6. 3 päivän jälkeen kaikki lakot helpottuu eikä tee enää mieli ;) Itse en viettänyt älä osta mitään päivää koska mieletäni en sellaista tarvitse. Kohta varmaan tehdään älä osta mitään päivä kortteja ja pinssejä..niihinkin voisi sitten laittaa haisemaan rahaa :D

    ReplyDelete
  7. Aivan ihanat nuo kengät joissa puunvärinen pohja! Ei voi muuta kuin olla vähän kateellinen.. Laitoin muuten kirjanmerkkeihin sen suosittelemasi outletin vaikka Tukholman reissua ei ole edes suunnitelmissa :)

    ReplyDelete
  8. Ihania ostoksia!
    Ja hyvää asiaa!
    Miekin ole kova shoppailemaan alerekeistä. ja oikeastaan pelkästään niistä, kirppareiden lisäksi. mun pitääkin kirjoittaa oma pätkä, aiheesta ;)

    ReplyDelete
  9. Kivan näköisiä ostoksia!

    Itsestäni olen huomannut sen, että ulkomailla tulee ostettua vähän turhankin paljon kaikkea. Ehkä takaraivossa on se pieni ääni 'osta nyt kadut myöhemmin'. Suomessa sen sijaan seitsemän kertaa kymmenestä käänyn pois kassajonosta todeten että tarvise oikeasti tätä. Ostoshuumaa vältän myös yksinkertaisesti sillä etten mene kiertelemään kauppoja, ellei haussa ole jotain mitä oikeasti tarvitsen. Kauppoja kierrellessä löytyy kuitenkin aina jotain kivaa minkä tahtoisi.

    ReplyDelete
  10. Nei, kiitos. Olihan tuo shoppailujen esittely tässä yhteydessä aika itsekriittistä ja mietin ratkaisua aika pitkään. Olisin niin toivonut, että kaikki kaupat olisivat ammottaneet tyhjinä perjantaina, mutta ei vielä.

    Mikaela, ne ovat aivan huiput. Ja hinta 65 e 180 euron saappaista oli ihan hullu. Vagabond-outlet on aikamoinen kenkäkeidas.

    Aini, jep onneksi kriittisyys tosiaan kasvaa näin vanhemmiten. Ja mun kohdalla myös piheys, en kerta kaikkiaan suostu maksaa liikaa.

    Ne saappaat on niin hyvät, tulee ihan muskettisoturi olo niissä! Löytö isolla l:llä.

    Heidi, musta se oli loistava, otit hyvät pointit esiin! Tukholma on ihana ja mitäs eikö joululahjat joita tarvitsee ole parasta ;-).

    Joy, kiitos!

    Mrs. Cupcake, ei pinssejä eikä mitään krääsää! Mielestäni on hyvä herätellä keskustelua kuluttamisesta tempausten kautta niin kuin ÄOM-päivä. Toiset osaa jo harkita enemmän kuin toiset ;-).

    ReplyDelete
  11. Mahtavia ostoksia olet tehnyt. :) Eihän se määrä tosiaan laatua korvaa. Huomasin tosin juuri viikonloppuna, että olen itse panostanut enemmän halvempiin ja useampiin vaatteisiin, kun taas hani teki juuri kalliimman merkkiostoksen ja sai vain paidan ja huivin samalla summalla, jonka käytän yleensä pariin nettitilaukseen (olivat tosin sen arvoisia).

    Nettishoppailua tosiaan on liian helppoa. :D H&M:ltäkin on niin kätevää tehdä nopeita tilauksia. Pitää tietysti jaksaa kiikuttaa aina paketteja kotiin ja takaisin.

    ReplyDelete
  12. Piparminttu, ne ovat niin maija poppaset! Supernaisellinen olo tulee kun heilun noissa 8 cm koroissa ja kuljen ihan normaalisti ja kovin viehkeästi!

    Mut sitten kun Tukholmaan menet niin kannattaa todellakin käydä Barkarbyssä. Ja muutenkin, Tukholma on ihana matkakohde.

    Norppis, kiitos! Ja hienoa, että innostuit kirjoittamaan oman pätkän!

    I am a citizen, tosiaan ulkomailla tulee juuri sellainen olo ja kotona voikin sitten ihmetellä että mitä sitä oikein ajatteli siellä ostellessaan...

    Kotona olen myös alkanut vältellä kauppoja, toimii vallan loistavasti. Vähän aikaa kaupoilta poissa niin ei enää edes huvita, voi tehdä kaikkea muuta kivaa ;-).

    Tiia, kiitos. Mun poikaystävä ostaa myös hintavaa ja harvoin. Kaapissa ei loju heräteostoksia lainkaan ja vaatteet käytetään loppuun. H&M:stä hän ei edes suostu ostamaan mitään. Ehkä pitäisi ottaa vähän mallia...

    ReplyDelete

Tykkään kommenteista!

I like comments!