December 30, 2009

Maaliskuusta 2009


Huhtikuussa olin poikaystävän luona Istanbulissa ja aamuvirkkuna askartelin blogilleni bannerin karkeista, koruista ja muusta krääsästä.


Olen löytänyt lähipiiristäni monta loistavaa hovikuvaajaa. Toiset ovat tosin vähemmän innokkaita.


Koirakuumetta hoidetaan. Toimii huonosti.

 

Olen myös terrorisoinut muita alituisella tyylin vahtaamisella, olivat kuvat sitten kuinka lavastettuja. Tuleva hääpukuni. Ehkä. Sitten joskus. Niin ja tässä mekko pikkusiskon päällä.


Kirppareilta on löytynyt mahtavia rintarosseja.

 

Mansikka ja itikka ovat molemmat jo hävinneet. Elän toivossa, että ne jostain löytyvät. Arvatkaa vain miksi suosin rihkamaa...



2009 on ollut kenkävuosi. Yhdet lemppareistani.



Minä Ja RKP sen tietävät: leppikset rules!



Mystiset sukkahousuongelmat on aktiivisesti jaettu tässä blogissa. Onko Falkesta pelastajaksi? Hinnat kun ovat aikamoiset (31 euroa sukkahousuista on sairasta ja ihan liikaa).


Rannekoruja kehiin ensi vuonna ainakin kesällä! Haarukka on paras ja hienoin ikinä.
 
Blogi jatkelee epämääräistä kasvottomuuttaan 2010. Hyvää uutta vuotta toivotteleepi vatsatautinen sängyn pohjalta. Tylsää.

Some of the best pics in 2009. Happy new year!

December 29, 2009

Tavikset niinku vaan rulettaa ihan täysillä






Mietiskelinpä tässä näin reippaasti jälkikäteen Pupulandiassa käytyä keskustelua siitä, että miksi ihan tavallisen tyylin omaava ihminen perustaa muotiblogin?

No miksi ei??? Niin, ja sitten se toinen pointti, kuten Prefectakin totesi, että mikä se ihan tavallinen siis oikeasti on?

Itse vannon katumuodin nimeen ja inspiroidun ensisijaisesti kavereiden ja tuttujen tyylistä, catwalkit ja langanlaihat mallipallerot ovat vähän tylsiä.

Muoti/tyyliblogeista innostuin juuri siksi, että niissä oikeat ihmiset esittelevät tyyliään.  Hel Looks on kuitenkin vain korea pintaraapaisu katumuodista, vaikka aika hauska saitti onkin. (Enkä mä ikinä pääse sinne, snif. Pitäisköhän alkaa partioida Punavuoressa?)

Parasta on kun me ei mallivartaloiset ja tyyliämme etsivät jaamme täällä blogosfäärissä juttujamme ja jaksamme kommentoida niin nätisti ja kannustavasti! Se on niin mielenkiintoista ja aika arkista. Ja parhautta kerrassaan.

Oma tyylini on löytynyt niin paljon varmemmin blogin kautta, asujen kuvaaminen on älyttömän tehokasta. Kaiken lisäksi olen myös tajunnut ettei kropassani ole oikeastaan mitään vikaa. Meitsihän näyttää hyvältä!



Näissä säärystimissä olen leikkinyt koko päivän olevani Flashdancessa ja hypellyt pitkin poikin. Sydämellinen huppari on CTRL:n, kengät Nike, hame kirppis.

Apua tarvitaan tuon hameen kanssa, hoviompelijatar pätkäisi sen liian lyhyeksi snif. Miten pidentää ihanaa mustaa samettihametta? Pitsillä? Ottaa pattiin. Paljon.



I like blogs about street style. I like feeling like a dancer in these leg warmers. Pretty in pink and hearts ;-).

Kiitos ja kumarrus

Ja iso punastus ;-). Inarin This is my notebook-blogista sain ihanan tunnustuksen. Pakko laittaa myös koko tunnustus, häkellyin ja punastuin ja olin todella iloinen tästä!



This Picture: One of the first blogs I fell in love with, and the one whose new posts I still eagerly wait. I especially love the outfit posts and her finds from flea markets, but this blog offers so many different things I never get bored reading it.
Punastuin vielä kerran... Kiitos ja kumarrus ja muuten kiva tietää, että outfit-jutut ihan oikeasti kiinnostaa!

December 28, 2009

Ylämäki, alamäki, yhdessä kuljetaampi



Joulu juostu valmiiksi, huhhei! Levosta ei tietokaan, neljät eri joulunvietot takana. Siis kolmessa päivässä.

Pulkkamäessä oltiin siskon kanssa ja naurettiin katketaksemme. Nyt taas loskaa.

Joka tapauksessa meidän pesässämme loppui pimeys, kirkasvalolamppu saapui. Energialatausta odotellessa.



Tämän joulun lahjat ovat olleet upeita, ihania ja käytännöllisiä. Esittely tulossa kunhan valoaikaan ehdin kuvata.

Nyt voi sitten alkaa pähkäillä uuden vuoden menoja. Ja asu(j)a.

Christmas is gone. I'm mostly tired because I visited four Christms gatherings in three days.

December 21, 2009

Liimatärkkiä ja joululomailua


Pitsit on vihdoin tärkätty. Tällä kertaa tärkkäsin liimavesiseoksella, joka on aikaisemmin käyttämääni sokeriliuosta jykevämpää eikä niin tahmeaa. Ennen aattoa aion vielä saada valmiiksi jättipitsikorvikset itseäni koristamaan.



Yhtään joulukorttia ei sitten tullut lähetettyä, postiluukusta on kuitenkin tupasahtanut muutama ihana. Kiitos niistä!

Joulu on tosiaan jo ovella. Enää kaksi päivää töitä, yhdet glögit ja päivälliset kavereiden kanssa. Ihanaa, kun joulu tuo ulkomailla eläjät kotiin edes hetkeksi.

Iso ja pieni heppatyttö ovat tänä jouluna tosi stylejä varsat rinnuksissaan. Kiero ja konvehteja alemmasta kerroksesta salaa syövä bloginpitäjä lahjoo myös itseään aina välillä.


Hyvää joulua teille rakkaat lukijat!
Blogi ja väskä kirjoittaja jäävät nyt ansaitulle joululomalle, tavataan ennen uutta uutta vuotta. Puss & kram.

Merry Christmas to you all! The blog shall take a Christmas holiday for now on. Cheers.

December 19, 2009

Lintuja

Meillä vietettiin taannoin poikaystävän synttäreitä. Lahjakonseptini on jo pitkään ollut varsin helppo: jotain käyttötavaraa ja lintuaiheista. Ihanaiset lintukoukut löysin Tukholmasta Desing torgetilta. Näillä kostumoidaan cd-hyllyä ja kaksille jättikuulokkeille onkin vihdoin oma paikka. Porataan kun keretään.



Lintukuvioisilla printtipaidoilla olen lahjonut kultaani jo useamman kerran. Rakastan printtejä pojilla. Ja mikäs sen osuvampi lahja olisikaan omalle lintumiehelleni.

My boyfriend had birthday recently. The birds-theme makes it easy to come up fun presents.

December 18, 2009

Walking in a Winter Wonderland



Jalkalastasta ja levosta johtuen tuntuu levottomuus jaloissa ja sormenpäissä asti. Tänään pääsin jo liikkeelle ilman lastaa ja keppejä, nilkan suojasin tuella ja tukevilla kengillä. Mikä ihana yllätys olikaan valo ja aurinko, poskia nakerteleva pakkanenkaan ei haitannut lyhyitä ja niin kaivattuja ulkoiluja.


Ystävän talvipukeutumista on aina pakko ihailla. Siis miten näillä pakkasilla voi olla noin tyylikäs??? No tuo villakangastakki onkin itse tehty IvanaHelsingin kaavoista ja saapikkaat löysi personal shopper eli minä ;-).


Oma tyylini on aina yhtä käytännöllinen. Dunderdonin kulahtanut takki pitää lämpinä, samoin syksyllä löydetyt karvavuoriset saappaat. Tänään oli vielä käytössä Kymen sukkahousut, jotka olen leggareiksi katkaissut. Onhan nämä lämpimät, mutta jalkaosaan on mitoitettu liian vähän pituutta ja vyötärö taas nousee kainaloihin asti. Siis lopputulos on puolessa välissä reittä roikkuvat sukkikset; ehkä maailman inhottavin olotila. Eli panostin nyt niihin Falken sukkahousuihin! Norlynin bambusukkiksestkin kiinnostavat, mistäköhän niitä löytäisi.

Takin alta pilkistelee tämä mekko. Ihanan lämmin ja jämäkkä tähän vuoden aikaan, paitaa vaan alle ja villatakkia päälle.


 

Hyvästi kepit ja terve luminen joulu! (Vaikka joulumieli onkin vielä kateissa.)

Entinen Tilkan sairaala on ihan lempirakennuksiani Helsingissä, tuommoisen partsin voisi rakentaa meillekin.

Today I was walking first time in almost a week. It's been a lovely sunny and cold day in Helsinki. We're really going to have white Christmas this year!

December 17, 2009

Naps naps


Syksyllä tuli kirppiksellä vastaan ginan tunika, jota olin jo aikaisemmin kaupassa katsellut. Iloisena nappasin mukaan liehuvahelmaisen tunikan ja kotona totesin näyttäväni siinä todella tankerolta. Levenevä helma, trikoo ja raidat näyttivät päälläni todella oudoilta. Raitoihin ihastuneena päätin kuitenkin kokeilla lyhentää tunikaa, ihan vaan leikkelemällä. Tunikassa oli alunperinkin huolittelematon helma.

  

Ihanan raikas, lörttis t-paita on nyt minun. Muutenkin pidän tästä asusta paljon. Nanson hame on ehdoton lemppari, olisinpa ostanut kaksi samanlaista viime kevään Nanson ysmyistä! Tämä yksilö alkaa jo kulahtaa. Saappaat ja sukkikset kruunaavat koko jutun; tällainen rento hameilu on mieleeni.




villatakki somewhere
t-paita gt/diy
hame nanso lempivaate
sukkikset h&m
saappaat dinsko

Kuvathan on otettu pari viikkoa sitten, nythän on niin ihanaa, että on lunta! Mikä tietysti vaatii myös paksumpia sukkiksia. Tommoset leopardisukkikset olisi paksumpinakin aika päheät. Sukkiksten elinikä on muuten superlyhyt, kaikki viime vuoden talvisukkikseni alkavat olla jo ihan finaalissa.

From tunic to t-shirt. I really like the stripes.

December 15, 2009

Tavarataivaan joulupuu

 
 
 
 

Ennen traagista tumpelointia, vietettiin meillä perjantaina tupareita. Kestojoulukuusi otettiin esille ja koristeltiin. Todistettavasti keittiöolkkariimme mahtuu 15 ihmistä ja läheisyys onkin sitten päätä huimaavaa. Ihanat vieraat soittivat kitaraa ja lauloivat Joose Keskitaloa, ihanaa ja kaunista. Ja voi vitsi, kun haluaisin osata soittaa ja vaikka laulaakin.

Todistetuksi tuli myös, että kannattaa olla röyhkeä ja kertoa, että hei tähän tavarataivaaseen ei haluta mitään. Saatiin siis ruokaa ja juomaa ja ihania kortteja.

Tässä muutama viikko sitten haaveilin, että voisin vain nostaa jalat ylös ja olla tekemättä mitään. Be careful what you wish for... Hyvä kysymys onkin, ettäkuinka monta Heroesin jaksoa voi luukuttaa putkeen? Eniveis, ihanaa että tuli oikea talvi ja hassua miten ihmiset ovat auttavaisia, kun sitä könyää keppien kanssa.

Heip,  kiva arvonta löytyy täältä! Tavarataivaassa tykätään käyttöjutuista kovasti. Joulun ykköstoiveena onkin sauvavatkain ja silikoniset kattilan kannet. Jep, alan olla vanha käpy.

Friday we had a house warming party.  It was time to get the Christmas tree out of the closet ;-).

December 13, 2009

Ryppy rakkaudessa



Aloitteleva korkkarinkäyttäjä halusi perjantaiyönä olla fiini baariin lähtiessä ja laittoi ylpeänä jalkaan maijapoppaspopot.

Lauantain neljän tunnin katumusharjoitus tehtiin Haartmanin sairaalan päivystyksessä. Onni onnettomuudessa; nilkka on vain nyrjähtänyt. Lasta ja kepit seuraavat kaksi viikkoa.



I streched my ankle on friday night when I was wearing these lovely boots. Now I'm walking with sticks next two weeks.

December 10, 2009

Luomupää

Sukurasitteena olen saanut herkän päänahan, joka ei yllättäen yhtään nauti talvesta ja pipokaudesta. Pari kuukautta takaperin homma äityi niin pahaksi, että oli melkein istuttava käsien päällä, jottei raapisi päänahkaa verille.


Ystäväni oli syksyn mittaan hoidellut vaikeaa ihottumaansa omenaviinietikalla ja kehoitti kokekeilemaan. Kyseisessä etikassa on vaikka mitä hoitavia ominaisuuksia ja eniten vakuutuin ystäväni hyvistä kokemuksista.

Niinpä yhtenä iltana levittelin päähäni omenaviinietikkaa ihan iloisesti ja olin menossa yöpuullekin, mutta kultamussukkani totesi hajun olevan niin kamala, ettei sänkyyn sopinut tulla tökötti päässä.

Kutinaan omenaviinietikka on auttanut, olen toistanut hoitokerrat neljä kertaa: levittänyt päähän jakaus jakaukselta ja antanut vaikuttaa vartin. Punaiset läiskät ovat myös kadonneet eikä pää edes hilseile. Itseäni omenaviinietikan voimakas tuoksu ei juurikaan häiritse, mutta eihän se mikään sulotuoksu ole... Mieluummin kokeilen kuitenkin kaikenlaisia niksejä, ennen kuin lähden laittamaan kortisonipohjaisia aineita päähäni. Erään lääkärin suosituksesta kokeilin myös hoitaa päätäni dilutuksella ja sehän kirveli. Ja käsidesin päähän tunkeminen on ihan sairasta myönnettäköön.



Vuosikausia olen ollut kampaajien huijattavissa ja ostanut toinen toistaan parempia tuotteita ja tukka on pysynyt lättänänä. Pidin luomushampootakin hieman huuhaana, mutta alettuani käyttää sitä, kokeilin myös vähän aikaa tavallista shampoota ja pakko myöntää: luomu toimii. Se toimii tähän hienoon, liukkaaseen ja naturelleen tukkaan aivan loistavasti; hintalaatu-suhdekin on paikallaan.

Paul Mitchellin shampoot ovat yllättävän hyviä ja joulun toivelistalla killuukin Tea Tree Oil- shampoo.

I prefer organic stuff for my hair.

December 08, 2009

Hyvää ja kivaa


Ei ole jogurttipirtelön voittanutta. Paitsi ehkä ne aamut, kun ehtii tehdä näitä kahdelle. Hyvin harvinaista. Turkkijogurttia, loraus vichyä, banaania, punaviinimarjoja, soijarouhetta ja pellavansiemeniä. Nam.
Nahkalaukut sain mummolta, joka tahtoi luopua ylimääräisestä. Onhan näitä jo kymmenen vuotta käytetty. Näitä kaunokaisia käytän siis seuraavat kymmenen vuotta.
Ihanat, futuristiset tv-hyllyt seinillä vihdoin! Mikä löytö Kodin ykkösestä. Musiikkiakin kuunnellaan välillä...
Pöllöt Formverkin ikkunassa.
Hyvä yritys vastata Prefectan haasteeseen ja mukailla kukkamekkodirektiiviä. Kukkapaita kirppikseltä ja se on ihana.
 Kukkailu sai hymyn huulille huonosta tukkapäivästä huolimatta.

Smoothies are so good. I got those two bags from my granny, they're beutiful. We finally got our bookshelves up on the wall and our home is starting to be ready for a house-warming party ;-). The owls were on a shop window. I dressed in a flower top to fight the greyness of the season.