Pienenä lempiravintolani oli nimeltään Lautasmatkat. Tai siis se ainoa ravintola missä silloin käytiin. En tiennyt mitään parempaa kuin lehtipihvi maustevoilla ja kumma kyllä tavallinen vaniljajäätelö maustui jälkiruokana ihan taivaalliselta. Ei siellä muuta jäätelöä tarjoiltukaan.
Tukholman reissu tällä kertaa oli kunnon leivosmatka, kun meidän pikkusiskon mussukka vietti synttäreitään.
(Vähänkö me naurettiin, kun pikkusisko käänsi suoraan jag fyller år ja hoki koko viikonlopun, että ei mun tarvi, kun mä täytän vuotta. Kuulosti varsin piukealta ikäneidolta tuo 12-vuotias.)
Ruotsalaisittain vietetään synttärit aamulla kakkukahvein ja lahjoin.
Sitten vielä päivälliset ja kaverisynttärit. Tai sitten vain meidän uusioperhe on suuruudenhullu.
Patekin oli mukana. Se kuitenkin tykkää enemmän porkkanoista kuin makeasta.
Aika kiva kummitäti oli hankkinut Converset. Lahjatoiveina olikin Converset, farkut, korviksia ja ennen kaikkea rahaa. Me hankittiin Nirvanan Nevermind, kuuluu ehdottomasti kaksitoistavuotiaan tietää...
Niin ja heppakorvikset! Suosittelen muuten tutustumaan Epäonnistuneen tytön koruihin ja laukkuihin. Kauppa löytyy Hakaniemen hallista.
Kaverisynttärit vietettiin keilaten. Mutta voi pentele noita ruotsalaisia; laittavat nimittäin keilaradalle aidat, etteivät pallot valu ränniin! Siinä ne mimmit sitten paiskoivat palloja miten sattuu ja kaatoja tuli kaikille. Mitä huijausta! Ja se keilapallojen paiskominen oli todella kaukana oikeasta keilauksesta. Jep olen ylpeä tiukkapipoisuudestani; ei kaikki saa voittaa ja pettymykset ovat kasvattavia.
(Tein itsekin kolme täyskaatoa. Kaksi ennen aitojen laittoa.)
Nyt ei tarvikaan syödä herkkuja vähään aikaan. Ainakaan jos haluaa mahtua ovista.
We were in Stockholm to celebrate my little sister's 12th birthday. Cupcakes and other yummy food.









Kesäduunissani Iso-Britanniassa kun teinit meni keilahalliin piti erikseen pyytää että ne aidat laittais pois, eihän siinä tosiaan ole mitään mieltä jos homma tehdään liian helpoksi!
ReplyDeleteVoi että, on kyllä vinhaa täyttää 12. Onnea syrrallesi :)
Lääh mitä ihania ihania leivoksia! On se aikamoinen ikä se 12, sitä ollaan jo niin isoja, mutta kuitenkin vähän pieniäkin vielä:) Onnea siskollesi!
ReplyDeleteConverset ja heppakorvikset on supermakeet:)
Mä tykkäsin kanssa lehtipihvistä pienenä, joskus vieläkin tekee mieli ja ehdottomasti ranskalaisten kanssa. Klassikko!
Mit, todellakin fuskua, jos keilaradalla on aidat! Jännityshän nimenomaan piilee siinä, meneekö pallo ränniin vai ei :) Ja haha, kun mä keilaan, aloitan huonosti, sitten keilaan kuin ammattilainen ja lopuksi kaikki menee ränniin. Aina ei vaan voi voittaa, ei edes joka kerta!
ReplyDeleteMit=mitä
ReplyDeleteAaah! Voi kun saisikin lehtipihviä ja leivoksia ;) nam!
ReplyDeleteOnneli, en kyllä meinannut uskoa silmiäni kun ne aidat nousi! Ihan pimeetä ja miten nuo neidit niitä palloja paiskuivat boing vasemmalle ja oikealle ja vau täyskaato... Mä niin luulin, että toi on taas niitä ruotsalaisia juttuja, mutta näemmä muuallakin tapahtuu...
ReplyDeleteSyrra kiittää (-:.
Aini, kiitos! Noi leivokset ja kaikki äiin herkut ja tietty Tukholman sushit oi nam. Nyt taas salaattia ja soppaa kun olo on tosiaan kuin leivoksia syöneellä...
Aika hassua kun sanot tuosta iästä, nimittäin sisko tuntuu varsin lapselliselta vielä kun vertaa omaan kuudesluokkalaiseen elämään samoin sen kaverit (leikkivät vielä barbeillakin). Mikä on musta pelkästään hyvä. Tosin Katy Prry on karmea.
Mä aion hankkia samanlaiset hepat. Siskot saa.
Salka, nimenomaan! Koko pelin idea menee ja sitten vaan paiskotaan palloja niin kovaa kuin voi ja doing doing jotain kaatuu aina. Ihan urpoa. (Ja jotenkin niin tyypillisen ruotsalaista. toim.huom. tykkään Ruotsista ja ruotsalaisista, mutta toi on vaan niin lagom.) Mutta oli hauskaa keilata, pitäis tehdä sitä useammin!
Norppis, lehtipihvi maustevoin kera ois kyllä poikaa! Leivoksia ei vähään aikaan ;-).
Ihania leivoksia! Nuo Converset ovat mahtavat! En ole koskaan nähnyt niissä tuollaisia kuvia. :o
ReplyDeleteOnnea sisko!
ReplyDeleteToi keilaus oli kyllä aika huijausta, pyh.
Voi ku kivat synttärit! Ihania leivoksia ja lahjoja, Converset on tosi mageet. :)
ReplyDeleteVinhaa, Converset on aina parasta! perhana kun mulla ei ole reikiä korvissa, enää, heppakorvikset olis ehkä just se juttu ;O) Ripustan ne reppuun..
ReplyDeleteTincali, no oli vähän turhankin ihania! Harmi, ettei leivoksia vois syösä monta kertaa päivässä ;-). Mun mielestä noi converset oli jostain ulkomailta ja osa tosta kuvasta oli sellasta pehmeää samettia. Ihkua. Mulla tuli vaan mieleen omat vansini, joissa nainen vetää röökiä.
ReplyDeleteChatrin, sisko kiittää! Todellista huijausta moinen!
Riehu, olihan ne! Juhlia ei ole liikaa ;-). Ne on mageet.
Mikaela, no on todella! Harmi, että siskon räpylä alkaa olla omaa isompi eikä voi enää anastaa.
Heppakorvikset on se juttu, mut tuolla lafkassa on myös hienoja rintamerkkejä vaikka reppuun! Check it out!