Aikaisemmat Tukholman reissut ovat olleet aikamoista kulutusjuhlaa. Varsinkin Barkarbyn outletin löydettyämme tarttui ensimmäisellä kerralla mukaan neljä paria kenkiä ja toisella kaksi. Mutta nyt ei vaan napannut. Vagabondin kaupasta tarttui mukaan violetit nilkkurit, edelliset harlekiinikengät on jo kuljettu suht puhki ja violettien kenkien tenho on aina yhtä suuri.
Filippakoot, Whyredit ja Acnet eivät oikein koskaan nappaa. Kun hintalapussa on yksi nolla liikaa, pysyvät rahapussin narut tiukemmin kiinni.
Parhaat sushit löytyivät yllättäen Barkarbyn sushivaunusta, oli niin freesiä. Tukholmassa tulee muutenkin nautittua sushia yllin kyllin kun sitä vaan on joka paikassa!
Tällä hetkellä innostun enemmän kolmen kilon juuressäkeistä, silikonikansista ja Ajatus-patakintaasta kuin Hullujen päivien rättirekeistä. Ennen rakastin tonkimista ja löytöjen tekemistä, vaikka väkipakolla.
Sisustustavara lumoaa kuitenkin. Omenanmuotoinen leikkuulauta löytyi Lagerhausista ja luksusruoat taas Hulluilta päiviltä.
Tukholmasta äidin luota löytyi myös kellarin kätköistä kadonneeksi julistettu bleiseri, joka on ostettu syksyllä 2003! Se oli juuri niin kiva kuin muistinkin. Ostin aikoinani tämän ainoan jakkupukuni, hameen olen tosiaan myynyt kirpparilla jo aikoja sitten, ei se ilman takkia tai edes sen kanssa ollut kovin kiva.
Ostin mä Tukholmasta ja Hulluilta päiviltä sukkahousuja. Ne tuntuvat olevan ainainen ehtyvä luonnonvara. Kuvassa kirppikseltä ostettu liivi, tykkään liiveistä ihan hurjasti. Ja kirppiksistä: ei ole vaan pitkään aikaan ehtinyt käydä.
Onko shoppaholikki parantunut? Tuskinpa. Nettishoppailu huvittaa edelleen, joskin varsin kurinlaisesti. Haaveilen tästä mekosta. Tosin yritän muistaa, että netissä ne vaatteet on kuvattu kauniiden ja hoikkien ihmisten päällä eikä se ulkonäkö tule postin mukana. (Aika outoa.)
Silti on se vähän hassua, ettei kaupoissa kiertely tuntunut hauskalta edes Tukholmassa. Toisaalta huomenna taas alkaa Marimekon ysmy ja sinnehän on mentävä...
Laskin myös kuinka monet kengät olen tänä vuonna ostanut. Kröhöm. Kahdet kirppikseltä, kahdet sandaalit, kahdet tennarit reissusta ja nyt nämä. Se on paljon se. Ennen vanhaan koulussa aina huomasi miten joulun jälkeen ihmisillä oli uudet releet alennusmyynneistä. Nykyään joillakin on uutta aina tavatessa.
Oma vaatekaappini ei todellakaan ole täydellinen tai edes erityisen hauska. Olen siivonnut ja järjestänyt sen noin viisi kertaa puolen vuoden aikana, eikä mitään tolkkua tule. Joka toinen päivä olen supertyytyväinen ja sitten taas mietin, että kuka pöllö tämän kaiken on tänne haalinut.
Kaiken lisäksi olen oikea täti, joka kulkee kaupassa päätään pyörittäen ja toteaa, ettei tämä nykymuoti voi sopia kenellekään.
Kolmenkympin kriisi, I see you're here already...
Lately I haven't been shopping at all which I find quite wierd. These Vagabond shoes and tights were the only things I bought in Stockholm. I found the brown jacket at my mum's place.
So I'm in shopping crisis. I guess three and a zero crisis is already here? Or I have enough clothes? Well it can't be that!








Kengät ja liivi <3 herranjumala on kauniita!Ostoksien tekeminen ja varsinkin löytöjen tekeminen on aina mukavaa, turhaan siitä itseään soimata.
ReplyDeleteHyviä ajatuksia ja vertauskuvia, toden totta sitä uutta ilmestyy ihmisten päälle parin viikon syötöllä eikä vuodenajat riitä sesongeiksi enää alkuunkaan.
ReplyDeleteNoi kengät on ihan rakkautta!
ReplyDeleteMuakaan ei oikein tänä vuonna kiinnostanut hullarit, eikä tullut sit mentyä edes sinne herkkuun. Ja musta tuntuu että nuo kalliit ruotsalaismerkit on ihan puhdasta rahanhaaskuuta, eivät hipeltäessä vaikuta läheskään niin laadukkailta kuin mitä hinta antaa olettaa, ja siltikin harkitsin sitä filippan villamekkoa kun kuvaston näin..
Ja muistan itsekin kuinka ennen syksyksi hankittiin uudet vermeet ja niitä käytettiin koko vuosi. Ei puhettakaan että olisi kahdet talvikengät vaikkapa ostettu. Tavallaan hienoa, mutta toisaalta pientä piristystä on aina välillä kiva hankkia kaappiin.
Mutta mua kyllä nykyään hävettää osteleminen, ja silti vaan himoitsen aina uutta. Kamalan vaikea ristiriita. Ja heti jos menee kiertelemään kauppoihin, alkaa tehdä mieli kaikenlaista ja se on musta jotenkin noloa, että enkö hyvänen aika aikuisena ihmisenä osaa tietää mitä tarvitsen! Olen viimeisen kuukauden pysytellytkin kaukana rättikaupoista ihan tarkoituksella - enkä juuri nyt tunne tarvitsevani mitään. Että se niistä "tarpeellisista" haluamisista..
Tämän sekavan sepustuksen päätteeksi kuitenkin totean, että mun tavoitteena on oppia olemaan ostamatta haluamaani, vaan ostaa vain tarvitsemaani ja sitten joskus sallia niitä pieniä piristysostoksia, ehkä sitten ei ostelusta tulisi morkkista niinkun nyt! :)
Mulla on tuo ihan sama jakku, jos se on samettia? Ostin alesta Rovaniemen henkalta, mutta vasta syksyllä 2005 :D ja mä löysin sen myös tänä syksynä uudelleen.
ReplyDeleteSe on jännä juttu, että jos katsoo nettikaupassa vaatetta mallin päällä, en välttämättä innostu ollenkaan, koska tiedostan että lopputulos ei tuu näyttämään samalta. Sitten jos vaate on kuvattu nuken päällä tai tasolla, se voi näyttää mielenkiintoisemmalta kun heti näkee, sopiiko se mittasuhteiltaan vai ei.
Mä oon myös monesti miettinyt, että nyt kaupassa olevat rievut ei oikein nappaa. En tajua tätä hillitöntä ysärifiilistelyä...
Norppis, kiitos tykkään myös kovasti! Mä oon aina tykännyt shoppailusta ja kaupoissa kiertelystä ja koko saalistuksesta, nyt vaan on joku omituinen kuiva kausi kun ei vaan nappaa.
ReplyDeleteOnneli, niin eikä aletkaan enää ole kerran vuodessa!Mietiskelen paljon kulutusta ja mitä oikeasti haluan. Hassuinta on, että jos rahaa oikeasti on niin silloin en oikein halua shoppailla vaan olen paljon tarkempi. Kun elämä taas on kituuttamista niin jotenkin vaatelöydöistä saa enemmän iloa.
Aini, muakaan noi ruotsalaismerkit eivät ole vakuuttaneet, mutta katoin kans sitä mekkoa sillä silmällä... Kun vähän halvemmalla sais...
Se siinä kai on, kun ei ole pitkään aikaan tullut ravattua kaupoissa niin ei enää muista mitä piti tehdä. Tosin oma ristiretkeni akryyliä ja muita huonoja materiaaleja vastaan on tehnyt paljon ja pysyn tiukassa linjassa materiaalejen kanssa.
En suinkaan hlau toitottaa, ettei ihmisen tulisi shoppailla huomioin vain omien tapojen muutoksiani. Tosin jos rahaa olisi enemmän niin all saintseillä täyttäisin mieluusti vaatekaappini!
Pirun asos, se on oma akilleen kantapääni ;-).
Heidi, hehee aikamoinen sattuma! Musta jakku on harvinaisen kiva, toi pikkutyttölook on jokseenkin virkistävä.
Eli sulla jutut on ihan toisinpäin! Heh, mä taas tykkään kun nettikaupassa on helpompi löytää juttuja kuin tavallisessa varsinkin hooämmässä tai ginassa en kestä sitä jumputusmusaa. Niin ja kun materiaaleja ei pääse koskemaan ei nirsoilukaan onnistu samalla lailla...
Jesh, kerran joku muukin toteaa tän tästä ysärilookista. siis ihan tyhmää...
Iso HIH noille kengille! Harlekiinit tosiaan. Ihan mainiot.
ReplyDeleteMulla on kans vähän toi, että hävettää shoppailu välillä.. Että taasko sitä piti mennä ostamaan uutta. Vaikka sinänsä olisi ihan tarveostoskin.
Noi kengät on mahtavat! Sulla on aina parhaat kengät. :) Ja liiviasu on hieno, mä aloin jo pohtimaan tuon innoittamana tekisinkö itse jonkun tollasen neuleliivin, tuo on niin söpö.
ReplyDeleteIhana asu! Ja nuo kengät, nuo kengät! Ostaisin tuollaiset heti, jos näkisin jossain! Vaaaaltavan upeat! Violetilla ei voi mennä pieleen. :))
ReplyDeleteKengät on päheet ja liiviasu söpis. Mä aloin just pohtimaan mitä puen päälle perjantaina kun on Pukeudu pinkkiin -päivä, mulla kun ei taida olla mitään pinkkiä. Ehkä lakkaan kynnet pinkillä, meikkaan pinkillä ja laitan yhden pinkin rintakorun...
ReplyDeleteBuble, kiitos! Ne on ihan mahtavat ja kopisevat tälläisella kanta-astujalla kuin paraskin fanfaari...
ReplyDeleteAikaisemmilla Tukholman reissuilla on kyllä Barkarbyn jälkeen ollut aikamoinen himoshoppaajan morkkis. Toisaalta ne vermeet on kyllä ollu kovassa käytössä.
Ainahan sitä on hyvä vähän pohtia kuluttamista. Tai sen puutetta. Mutta on musta shoppailu kivaa...
Riehu, kiitos! Mä tykkään kengistä. Noi violetit piristää asun kuin asun! Liivi on todellinen löytö, vieläpä Dieselin siis entistä parempi...
Tincali, kiitos! Musta tuntuu, että Suomesta harvemmin löytyy näitä hauskoja kenkiä samalla lailla. Ei, noi tekee asusta kuin asusta harkitun ;-).
Chatrin, kiitos. Hyvä, että muistutit tosta pinkkipäivästä, vaikka musa toi liivi on vaalean liila... Kapinoin näemmä pinkkiä vastaan...
Tutunkuuloista pohdiskelua: minua ovat vaivanneet samankaltaiset ajatukset viime aikoina useastikin. Juuri laskin, kuinka monet kengät olen tänä vuonna ostanut. Ehkä liian monet... Kunpa voisi ostaa vain tarpeeseen. Tosin tarpeetkin ovat määriteltävissä niin monella eri skaalalla. - Ostamasi violetit kengät näyttävät kyllä aarteilta! Ihan innostuin itsekin. Tosin ostin juuri eilen viimeksi kengät!
ReplyDeleteSylvi, hei tervetuloa uusi lukija!
ReplyDeleteMusta usein tuntuu siltä, etten oikeesti osta paljon mitään, mutta kun sitten alkaa tarkemmin mietiskelemään niin totuus on aika toisenlainen... Blogi on myös ihan paras foorumi jauhaa näistä jutuista kun monet tuntuvat mietiskelevän samoja asioita.
Kiitos, noi kengät on ihan huiput, harmi vaan, että nyt on jo niin kylymä!