Ikkunalautapuutarha senkun laajenee. Istutettu on persiljaa, rucolaa, korianteria, chiliä ja härkäpapuja. Plantagenista ostettiin tomaatti, joka näyttää kasvavan hurjasti korkeutta tosin tomaatteja ei näy lain.
Pieniin peltisiin ruukkuihin laitettiin avomaankurkkuja mökillä olevaa ihan oikeaa kasvimaata varten.
Jos oikein tarkasti tiiraa niin kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy herneen taimia. Saas nähdä mitä tästä ihan ekasta kasvimaasta tulee. Olen kyllä niin innoissani!
Härkäpavut ovat ainakin voimissaan ja kasvavat reippaasti. Niiden ja herneiden lisäksi olemme kylväneet lanttua, retiisiä, perunoita, pinaattia, punajuurta, korianteria, persiljaa ja kevätsipulia. Myöhemmin kesällä laitetaan vielä ne avomaankurkut. Sitten vaan odotellaan ja toivotaan ettei kitketä omia istutuksia rikkaruohoina.
Otsikkohan viittaa tietenkin
Maikki Harjanteen Mintun puutarha -kirjaan, joka tuntuu niin hyvin kuvaavan tuota söpöä kasvimaayritystä. Intoa on, taitoa ei. Maa on savista, nouseekohan tuolta edes mitään? Maata kääntäessä tuli kaivettua esiin lasinpalasia, nauloja ja pullonkorkkeja. Mitenköhän ne ovat edes tuonne eksyneet? Maalla roskaaminen on tosiaan ihan oma taiteen lajinsa.
Fiilis on kuin pikkutytöllä; istuisin mielelläni kasvimaan laidalla ja seuraisin kasvua... Ja haaveilen kasvimaan suuresta sadosta. Kröhöm, aika monta neliötä sellainen vaatisi.
Muistatteko nuo Minttu-kirjat? Jokseenkin söpöjä piirroksia ja letkeää menoa.
Pakollinen kesäfiilistelykollaasi viime viikonlopun landereissulta. Nykyään kun kaikkien pitää olla jonkinnäköisiä monitaitureita, niin ajattelin, että kuutamokeikan heittäminen puutarhakuvaajana voisi olla aika hubaa. Jos ei tarvitsisi tietää niiden kasvien nimiä siis.
Toisaalta jalkataidekuvaus olisi kaikkein parasta hommaa.
Hyttysten määrä oli muuten vähentynyt. Tosin kovin äkäisiä tämä uusi lajike.
We have two gardens one at home and another at the summer cottage. Can't wait to see what happens, if anything really grows... Here's also some pics from last weekend at the summer cottage.