Kaikki keskeneräiset päiväkirjani

Blogia tituleerataan usein valokuvapäiväkirjaksi. Tosin päiväkirjani, joita olen ahkerasti kirjoittanut yhdeksänvuotiaasta asti, ovat kunnon angstaamista ja maailman tuskaa.

Aika eri meininkiä kuin nämä kuvat ja herttainen kodin onni, jota itsekin katson vähän epäillen.

Päiväkirjani kantoivat yli vanhempien avioeron, äidin muuton Ruotsiin, sen tavallisen yksinäisyyden, Irlannin ja Ruotsin ajat. Päiväkirjojen teema on varsin yhtenäinen: olen muistanut merkitä muistiin kaikki elämäni kolhut ja analysoida niitä. Harvinaisempia ovat nämä miten ihminen voikaan olla näin onnellinen -tyyppiset purkaukset.

Kriiseistä on suurempi tarve kirjoittaa. Ja kun kriisi tai tietty elämänvaihe on ohi, aloitetaan uusi päiväkirja. Paitsi, että nykyään olen sitä mieltä, ettei se formaatista ole kiinni.

Viime aikoina muutamia seuraamiani blogeja on vain lopetettu. Ihmettelen aina miten helposti se käy. Kukaan ei tule ja kysy mielipidettäni asiasta. Lopettamispäätöksiä seuraa shokkitila ja mietin todella usein, että mitä mä oikein puuhaan täällä bittiavaruudessa.

 (Toisaalta yhtä monta iloista comebackiä on nähty, kiitos niistä!)

Fakta kuitenkin on, että tällä hetkellä en edes itse oikein jaksa juttujani. Koiria, mummoja ja raitista ilmaa. Päättömiä arjensankareita. Taas. (Veljeni lempinimi on mummo. Koira on Pate, joka osaa viisi sanaa ja nekin vain ruotsiksi. Kuvat ovat taannoiselta Tukholman reissulta.)

Aiheet alkavat junnata liian pienissä ympyröissä, vaikka olen tietoisesti valinnut tämän blogin

positiivisten asioiden tyyssijaksi. Liian paljon hattaraa alkaa kuitenkin sotia oman persoonallisuuteni kanssa. En halua blogata päivän polttavista kysymyksistä, mutta enemmän särmää kaipaan.

Kärsin myös jonkinasteisesta tietokoneallergiasta; päätä on särkenyt lähes nonstoppina yli kuukauden.

Mietin pelkkää valokuvablogia, uutta osoitetta ja kaikkia keskeneräisiä päiväkirjojani. En mitenkään pala halusta blogata omalla naamallani ja valokuvistani pidän edelleen. Vain tekemällä oppii.

Mutta tämä kirjoittaminen, se tärkein pala, takkuaa pahasti. Tuntuu kuin yrittäisin kirjoittaa jonkin tietyn mallin mukaisesti ja silloin kaikki vain menee ihan pieleen.

Rakas päiväkirja, en ehdi just nyt edes yrittää olla naseva. Otan vasta viikonloppuna seuraavat kuvat ja palaan asiaan. Ehkä sitä voi kirjottaa itsensä ulos tästä suosta ja uudistua bloggaajana.

Loppuviikon stressaan kaikkea muuta kuin blogia, tavataan ensi viikolla!

I'm having small blog crisis and a very stressful week. So I'll take a break for the rest of the week to think of a new approach to blogging and do all the other stuff.


The photos are from our latest trip to Stockholm.

Hianona

Sä oot varmaan taiteilija, kun sulla on punaset sukkahousut.

Lauantaina laitoin itseni fiiniksi. Föönäsin tukan ja meikkasin tavallista enemmän. Hienosteluun kuuluu ehdottomasti meikkivoide, jota käytän muutaman kerran vuodessa. Myöhästyin entistä enemmän alkuillan keilailusta, kun oli pakko vielä lakata kynnet (leidin tunnistaa käsistä).

Oli ihanaa olla laittautuneena ja vielä kun ihan kommentoitiin, että looking very good tonight.

Sulla on myös punanen vyö. Ja korvikset!

Välillä on niin hauskaa nähdä vaivaa, varsinkin kun kyseessä on hyvien ystävien synttärit. Kai sitä meikkivoidetta ja fööniä voisi useamminkin käyttää, mutta taidan silti säästää kimaltelevat luomet ja kuohkean tukan erityisiä hetkiä varten. Voi ihan itsekin ihastella miten hianona on!

On Saturday evening I made more effort than usual, I did my hair and make up and just looked really nice. I love that feeling when you have really dressed up for a special occasion.

Koiria ja ihmisiä

Kävin vihdoin katsomassa Pentti Sammallahden Retroperspektiivin valokuvataiteen museossa Kaapelilla. Se oli kyllä upea. Koiria, ihmisiä ja muita eläimiä ympäri maailmaa. Käykää ihmeessä katsomassa! Aikaahan on vielä rutkasti, aina helmikuun loppuun asti.

 kuva

Mustavalkoiset valokuvat tuntuvat hyvin raikkailta ja se, että Sammallahti edelleen kuvaa filmille tuo kuviin juuri tietynlaista fiilistä.

Tuli kyllä hurja inspiraatio oppia lisää valokuvaamisesta ja kuvien käsittelystä; pimiö ei tosin enää houkuta. (Pimiötyöskentely vaaditaan sellaista pitkäpiimäistä hinkkaamista ja kärsivällisyyttä, jota en omaa lainkaan. Photoshop on silti aika ihana...)

kuva

Toinen syksyn ehdottomuuksista on Kaisa Viitasen ja Katja Tähjän Paperittomat.

Runsaasti kuvitettu kirja ilman oleskelulupaa EU-alueella elävistä ihmisistä, joita on arviolta viidestä kahdeksaan miljoonaa. Toimittaja Kaisa Viitanen ja valokuvaaja Katja Tähjä ovat tutustuneet piilossa eläviin ihmisiin ja selvittäneet, millaista on elää jatkuvasti karkottamisen pelossa. Uskomattomat pakomatkat ja selviytyminen uudessa kotimaassa heijastelevat tätä laajaa yhteiskunnallista ilmiötä. Näkymättömissä elävä, kasvava vähemmistö paljastaa harvoin nähdyn puolen eurooppalaisesta maahanmuuttopolitiikasta ja globaalista muuttoliikkeestä.

Pentti Sammallahti is a Finnish photographer and he has an exhibition in Helsinki at the moment. It was wonderful.

Hammastahnan sävyissä ja näpit jäässä

Onneksi kaikki käsityöt eivät mene pieleen... Olen koko viikon kulkenut lakki vinossa ja todella ihaillut viime talvena virkkaamaani baskeria. Onhan tämä aika villi esitys ja muistuttaa erehdyttävän paljon suunraikastinsävyjä, mutta allekirjoittaneen ja turkoosin liitto on vahva.

Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista mekkotekeleestäni! Olen nyt purkanut helmaa ja alaosasta tulee kokonaan sininen ja yläosaa ehkä puran, ehkä vain rullaan ja lisään vielä siniset olkaimet. Eikähän siitä kelpo pallo vielä tule.

Viime viikonloppuna touhusimme itsemme mökille pikaisesti. Sisällä oli tosiaan +3! Lämmittäessä meni hyvä tovi, mutta lauantaina ja sunnuntaina oli niin kaunista. Vaihtaisin tämän vallitsevan harmauden milloin tahansa kylmiin ja valoisiin syyspäiviin. 

Välillä kiukuttelen poikaystävälle, että me nähdään tätä mökkiä enemmän kuin ystäviämme ja pitääkö aina lähteä ja miksei sulla voi olla ajokorttia... 

Mikään ei kuitenkaan voita sitä fiilistä, kun saavutaan mökille ja sitä tietää, että pari vuorokautta saa vain olla ihan rauhassa. Rentouden tila on lähes käsinkosketeltava.

(Olen viime aikoina harjoitellut ajamista. Siksi suhailemme autolla; bussillakin pääsee erittäin hyvin.)

Jäätä ja lunta jo lokakuussa... En malta odottaa talvea. Toisaalt, hyvillä varusteilla pötkii jo pitkälle.

Mozzarellasalaatin päivitys: keitettyjä punajuuria, mozzarellaa ja pestoa. Niin hyvää!

This week I've been wearing the turquoise hat all the time. (I knitted it too, sometimes the knitting goes really well...)

We spent last weekend in the cottage and it was really cold but very beautiful. Well the first snow came last week...

Mad Menin neljäs

Mad Menin neljäs tuotantokausi on sitten katseltu loppuun ja pakko sanoa, että seuraavan odotuksesta tulee pitkä ja tuskainen. Vaikka en ihan ensi metreillä sarjalle lämmennytkään, on se nykyään yksi ihan ehdottomia lemppareitani.

Visuaalinen ilme on upea ja henkilöhahmojen on annettu kasvaa sarjan aikana. Töllöstä tulee niin paljon paskaa, joten tällainen viimeisen päälle tehty sarja on silkkaa nautintoa. Hahmot on rakennettu sopivan inhimillisiksi; kukaan ei ole läpeensä paha tai hyvä. Tosin olen monta kertaa kiemurrellut ja kokenut myötähäpeää yhden jos toisenkin edestä; varsinkin Don Draperin hörhöilyjen seuraaminen on välilä silkkaa tuskaa.

kuva

Ehdottomaksi lempihahmokseni on muodotunut Peggy Olson (Elisabeth Moss), joka hahmona on aivan loistava. Sarja sijoittuu 1960-luvulle, mutta mielestäni Peggy hahmona puhuttelee myös nykynaista. Pidän Peggyn suoraselkäisyydestä ja ennen kaikkea hänen tinkimättömyydestään. Peggyn suhtautuminen on varsin virkistävää miesvoittoisella alalla ja kuinka hän kykenee pitämään oman päänsä on hyvinkin ihailtavaa.

kuva

Ihailtavaa työtä tekee nuoruuden tuskassa ja vanhempiensa välissä oleva Sally Draper (Kiernan Shipka), joka on niin söpö ja surullinen, että pahaa tekee. Tämän nuoren näyttelijättären uraa aion kyllä seurata, niin vangitseva hän on tässä sarjassa.

kuva

January Jonesin esittämä Betty Draper näyttää ihan Barbienukelta ja on ehkä maailman kamalin mutsi.  Neloskaudella Bettyä on näkynyt huomattavasti vähemmän, mikä on sääli. Betty on pimeä ja tuskainen hahmo kauniissa paketissa, jonka edesottamuksia saa seurata miltei henki kurkussa ja usein tekee mieli vain ravistella naista oikein kunnolla. Toisaalta Bettyn koko olemus kyseenalaistaa kotiäidin onnea ja toimii hahmona  erittäin hyvin.

Mad Menin naishahmot ovat mielestäni hyvin monisävyisiä ja kiistanalaisia, mikä on ehdottomasti sarjan vahvuus. Joan Harris on myös yksi mageimmista hahmoista ikinä, mutta minulle Peggyn, Bettyn ja Sallyn kasvutarinat ovat jotenkin paljon kiinnostavampia ja koskettavampia.

I've seen the fourth season of Mad Men now nd it's going to be along wait for the fifth season. (It airs in 2011.) Mad Men is one of my favourite shows ever: it's so stylish and well done. And the characters are well written and growing during the seasons.

Voiko tota nyt enää vaatteeksi kutsua?

Kudoin villamekon. Ja kokeilin sitä vasta nyt, melkein valmiina.

Rehellisesti sanottuna en tiennyt alkaako itkeä vai nauraa. Kuvitelmani jonkinlaisesta kutomistaituruudesta katosivat samantien ja en varmaan nyt ala tekemään suunnittelemaani villatakkia.Tämä on ehkä karmein ja epäimartelevin esitys minkä olen ikinä nähnyt.

Repeilin itselleni peilin edessä ja ensin poikaystävä totesi, että ei edes tiedä, että onko tämä tekele vaate. Vähän ajan päästä totesi hän kuitenkin, että "oikeestaan toi on aika magee ja joku Björk voisi tuota pitää."

Björk myös piti sitä kuuluisaa joutsenmekkoa...

Sieluni silmin näin itseni kulkemassa pitkien heinien keskellä lokakuisessa ruskassa ylistäen kaunista mekkoani.

Todellisuudessa juoksin naapuriin ja totesin, että mun on pakko näyttää teillä jotain ihan hirveetä.

Sanonpa vaan, että tuli naurettua oikein kunnolla. Kaverini totesi, että sähän voit vaikka luistella tossa mekossa. Tai siitä voisi tehdä kaulurin.

Kaverin sisko taas oli sitä mieltä, ettei se niin kauhea ole. Ihanat värit (niin muuten on) ja se on hyvin erilainen... Sininen osuus vaan voisi olla pidempi. Tai saisko tästä villapaidan...?

No joo, teen kuitenkin mekon valmiiksi ja kun pakkaset paukkuu, niin olen varmasti tyytyväinen. Silloinhan kuljetaan rumissa villavaatteissa kuitenkin. Olkoon tämä lämpömekkoni.

Mun on pakko kuvata peräni joskus tossa mekossa, se on siis niin mielettömän kokoinen. Mahtavasti onnistunut pallohelma kieltämättä.

I knitted a dress and it didn't really turn out as I had imagined...

Laiturihommia

Parhaat kuvat saa ulkona. Mieluiten upeassa valossa. Kuvaamisen takia voi hyvin olla pystymättä osallistumaan tiettyihin aktiviteetteihin. Kuvaaminen on todella tärkeää! Niin ei minkään juhlien vaan tällaisten oikeiden hetkien tallentaminen on vähintäänkin välttämätöntä ja sitä paitsi...

Pitkään käyttämäni ovela taktiikka paljastui ja jouduin nosteluhommiin minäkin. Mummolan laiturit saatiin ylös vedestä yllättävän joutaisasti ja ilman suurempia tuskia. Onhan tuo rankkaa duunia.

Viime syksynä isä ja veli olivat olleet laiturihommissa kaksin jäätävässä vesisateessa. Vinssillä saivat tehdä ihmeellisiä viritelmiä. Neljän hengen porukalla lämpimänä ja kauniina syskuun päivänä tämä oli melkein hauskaa.

Strategisen suunnittelun aikana tartuin kameraan. Rakastan näitä lämpimiä värejä!

Tosin jos se toinen veli ei olisi Madridissa just nyt, niin olisin voinut tapani mukaan vain esittää tekeväni. Siis oikeesti fysioterapeutti kielsi mua jo kymmenen vuotta sitten nostelemasta raskaita ööö laitureita...

Couple of weeks ago we were getting the pier(?) out of the lake at my grandmother's summerhouse. I really like these photos though it was hard work that day.

Idän kierroksella

Hyvän ystävän kanssa on ihanaa hengailla oikein ajan kanssa. Kun kuljetaan rauhaisaan tahtiin Herttoniemestä Puotilaan parhaalle nuudelisopalle, saa puolihuolimattomien lauseiden välistä kunnolla kiinni toisen ajatuksista ja olosta. Paras soppaputiikki olikin kiinni ja kuljettiin vielä Itikseen. Ruoka unohtui, kun maisteltiin Ruohojuuressa Yogi-teetä ja ostettiin juuresshipsejä ja goji-marjoja.

(Mullakin oli takki! Halusin vaan esitellä viime kevään Marimekkoani, hankimme molemmat samanlaiset viime keväänä. Onneksi ei ole tarvinnut koordinoida pukeutumista sen kummemmin. Tosin ystäväni totesi, ettei tätä niinku tollain mekkona ole käyttäny, vaikka se onkin ollut tosi hyvä hankinta. Onhan se vähän lyhyt ja laitankin alle aina alushameen. Paksut trikoot olisi aika jees. Tai farkkuleggarit. Niin ja pystyraidathan hoikistaa!)

Ostin itselleni karhuheijastimen (ystävälläni on tietty samanlainen, tosin aina kysytään kohteliaasti lupaa) ja poikaystävä hankki yllärinä tuon loisteliaan rintarossin. Heijastimet on niin parhaita asusteita talven tullen! Nykyään ne on niin nättejäkin, että syys- ja talvitakin asustaminen on paitsi fiksua myös helppoa.

Tästä kuvasta tykkään ihan mielettömästi. Toi valo ja värit. Punaiset sukkahousut rules! Takki on muuten Monkin valikoimista, aika söpskä.

Käytiin me siellä Marimekon ysmyssäkin, siitähän tämä idän kierros lähti... Palatkaamme asiaan myöhemmin.

Tänään laitoin pinkin rintakorun Roosa nauha -päivän takia.

Yesterday I was spending nice time with a good friend. Just talking, walking and going into some shops. The point was the half-lazy atmosphere and the relaxed conversations. Its' nice not to hurry.

Meet Retku

Lokakuun pöllö. 

(Kuinkakohan itseään ruokkiva tästä pöllö-jutusta on tullut?)

Retku on reissannut isommilla ja pienimmällä matkoilla mukana viimeiset kolme vuotta. Lahja lintumieheltä (aka poikaystävä. Pöllömies kuulostaisi jo liian kipeeltä.)

 Retku Kappadokiassa huhtikuussa 2009.

The owl of the month. I've been travelling with Retku past three years.

Too Much of a Good Thing Can be Wonderful

Aikaisemmat Tukholman reissut ovat olleet aikamoista kulutusjuhlaa. Varsinkin Barkarbyn outletin löydettyämme tarttui ensimmäisellä kerralla mukaan neljä paria kenkiä ja toisella kaksi. Mutta nyt ei vaan napannut. Vagabondin kaupasta tarttui mukaan violetit nilkkurit, edelliset harlekiinikengät on jo kuljettu suht puhki ja violettien kenkien tenho on aina yhtä suuri.

Filippakoot, Whyredit ja Acnet eivät oikein koskaan nappaa. Kun hintalapussa on yksi nolla liikaa,  pysyvät rahapussin narut tiukemmin kiinni.

Parhaat sushit löytyivät yllättäen Barkarbyn sushivaunusta, oli niin freesiä. Tukholmassa tulee muutenkin nautittua sushia yllin kyllin kun sitä vaan on joka paikassa!

Tällä hetkellä innostun enemmän kolmen kilon juuressäkeistä, silikonikansista ja Ajatus-patakintaasta kuin Hullujen päivien rättirekeistä. Ennen rakastin tonkimista ja löytöjen tekemistä, vaikka väkipakolla. 

Sisustustavara lumoaa kuitenkin. Omenanmuotoinen leikkuulauta löytyi Lagerhausista ja luksusruoat  taas Hulluilta päiviltä.

Tukholmasta äidin luota löytyi myös kellarin kätköistä kadonneeksi julistettu bleiseri, joka on ostettu syksyllä 2003! Se oli juuri niin kiva kuin muistinkin. Ostin aikoinani tämän ainoan jakkupukuni, hameen olen tosiaan myynyt kirpparilla jo aikoja sitten, ei se ilman takkia tai edes sen kanssa ollut kovin kiva.

Ostin mä Tukholmasta ja Hulluilta päiviltä sukkahousuja. Ne tuntuvat olevan ainainen ehtyvä luonnonvara. Kuvassa kirppikseltä ostettu liivi, tykkään liiveistä ihan hurjasti. Ja kirppiksistä: ei ole vaan pitkään aikaan ehtinyt käydä.

Onko shoppaholikki parantunut? Tuskinpa. Nettishoppailu huvittaa edelleen, joskin varsin kurinlaisesti. Haaveilen tästä mekosta. Tosin yritän muistaa, että netissä ne vaatteet on kuvattu kauniiden ja hoikkien ihmisten päällä eikä se ulkonäkö tule postin mukana. (Aika outoa.)

Silti on se vähän hassua, ettei kaupoissa kiertely tuntunut hauskalta edes Tukholmassa. Toisaalta huomenna taas alkaa Marimekon ysmy ja sinnehän on mentävä...

Laskin myös kuinka monet kengät olen tänä vuonna ostanut. Kröhöm. Kahdet kirppikseltä, kahdet sandaalit, kahdet tennarit reissusta ja nyt nämä. Se on paljon se. Ennen vanhaan koulussa aina huomasi miten joulun jälkeen ihmisillä oli uudet releet alennusmyynneistä. Nykyään joillakin on uutta aina tavatessa.

Oma vaatekaappini ei todellakaan ole täydellinen tai edes erityisen hauska. Olen siivonnut ja järjestänyt sen noin viisi kertaa puolen vuoden aikana, eikä mitään tolkkua tule. Joka toinen päivä olen supertyytyväinen ja sitten taas mietin, että kuka pöllö tämän kaiken on tänne haalinut.

Kaiken lisäksi olen oikea täti, joka kulkee kaupassa päätään pyörittäen ja toteaa, ettei tämä nykymuoti voi sopia kenellekään.

Kolmenkympin kriisi,  I see you're here already...

Lately I haven't been shopping at all which I find quite wierd. These Vagabond shoes and tights were the only things I bought in Stockholm.  I found the brown jacket at my mum's place.

So I'm in shopping crisis. I guess three and a zero crisis is already here? Or I have enough clothes? Well it can't be that!

Kymmenes kymmenettä kymmenen

Huu taas yksi hääpäiväpiikki. Näitäpä ei enää ole kuin kaksi jäljellä. Voidaankin varmaan jo puhua erään aikakauden päättymisestä.

Virstanpylväitä on täynnä tämäkin syksy. Kymmenen vuotta sitten muutin Dubliniin puoleksi vuodeksi. Sitä ennen otin ainoan tatutointini ja näin jubileumvuonna olisikin tarkoitus värittää tuo haalistunut spiraali uudelleen. En nimittäin oikein fanita kauhtunutta merimiestatuointilookkia. Eli kysymys kuuluukin rakkaat lukijat:

Missä Helsingissä kannattaa käydä tatuoitavana?

Vinkkejä kaivataan, vaikka pakko on myöntää, ettei tuon nilkan uudestaan laittaminen hotsita lainkaan... Muistan liian hyvin miltä se tuntui.

Tänä viikonloppuna tuntuu kuin olisi miehiä tullut ovista ja ikkunoista. Ensi tapaaminen ystävän miehekkeen kanssa (kymppi tuli, hieno mies ja oih nuorta lempeä), toisen ystävän kaksiviikkoinen poikavauva (miten se voikin olla niin pieni) ja pitkästä aikaa pienen pellavapään kanssa velmuilu (vähän yli vuoden ikäinen pojankoltiainen, joka näyttää ihan veljeni Leijonamieleltä).

Tulipa käytyä myös kotiseudulla Pohjois- Helsingissä. Kaikki näytti vähän pienemmältä kuin ennen. Vanha koulurakennus oli sentään yhtä tyylikäs kuin muistin.

Saapaskausi! Kaikki rytkyt vaan näyttävät niin paljon paremmilta kera saappaiden. Tykkään myös kopistella ympäriinsä, ihan kuin täältä tulisi vähän tärkeämpikin tyyppi. Varsinkin kun päässä on atomipanta.

Mut voi juma tota tän päivän viimaa. Hanskat, kaulahuivit ja pipot olisko taas aika kenties...

(panta monki, huivi nümph, takki only/second hand, neule all saints, mekko vila/kirppis, saappaat ara, kynsikkäät h&m.)

Sitten pitäisi vielä kuoria punajuuria ja laittaa uunijuureksia kera vuohenjuuston. (Hullujen päivien ainoa must hankinta on vuohenjuustopötkö tai kaksi.) Luvassa vielä seikkailu Corto Maltesen tahdissa ja puikoillekin on taas luoto uuden huivin alku.

Kuiteski sais sunnuntai olla pari tuntia muita päiviä pidempi. Vielä ei arki nappais.

Today's date is just perfect. Loads of weddings today I guess. Today I met my friend'stwo eek old baby and visited my childhood neighbourhood (everything seemed much smaller there than when we were kids). The autumn light was amazing but it's so chilly, we are getting closer to the winter.

I wish Monday wouldn't come so soon, I wanna stay in and watch movies and cook delicious beetroot dishes.

Leivosmatka

Pienenä lempiravintolani oli nimeltään Lautasmatkat. Tai siis se ainoa ravintola missä silloin käytiin. En tiennyt mitään parempaa kuin lehtipihvi maustevoilla ja kumma kyllä tavallinen vaniljajäätelö maustui jälkiruokana ihan taivaalliselta. Ei siellä muuta jäätelöä tarjoiltukaan.

Tukholman reissu tällä kertaa oli kunnon leivosmatka, kun meidän pikkusiskon mussukka vietti synttäreitään.

(Vähänkö me naurettiin, kun pikkusisko käänsi suoraan jag fyller år ja hoki koko viikonlopun, että ei mun tarvi, kun mä täytän vuotta. Kuulosti varsin piukealta ikäneidolta tuo 12-vuotias.)

Ruotsalaisittain vietetään synttärit aamulla kakkukahvein ja lahjoin.

Sitten vielä päivälliset ja kaverisynttärit. Tai sitten vain meidän uusioperhe on suuruudenhullu.

Patekin oli mukana. Se kuitenkin tykkää enemmän porkkanoista kuin makeasta.

Aika kiva kummitäti oli hankkinut Converset. Lahjatoiveina olikin Converset, farkut, korviksia ja ennen kaikkea rahaa. Me hankittiin Nirvanan Nevermind, kuuluu ehdottomasti kaksitoistavuotiaan tietää...

Niin ja heppakorvikset! Suosittelen muuten tutustumaan Epäonnistuneen tytön koruihin ja laukkuihin. Kauppa löytyy Hakaniemen hallista.

Kaverisynttärit vietettiin keilaten. Mutta voi pentele noita ruotsalaisia; laittavat nimittäin keilaradalle aidat, etteivät pallot valu ränniin! Siinä ne mimmit sitten paiskoivat palloja miten sattuu ja kaatoja tuli kaikille. Mitä huijausta! Ja se keilapallojen paiskominen oli todella kaukana oikeasta keilauksesta. Jep olen ylpeä tiukkapipoisuudestani; ei kaikki saa voittaa ja pettymykset ovat kasvattavia.

(Tein itsekin kolme täyskaatoa. Kaksi ennen aitojen laittoa.)

Nyt ei tarvikaan syödä herkkuja vähään aikaan. Ainakaan jos haluaa mahtua ovista.

We were in Stockholm to celebrate my little sister's 12th birthday. Cupcakes and other yummy food.

Pienistä suurimmat

Onni on arjen teoissa. Kotiin palaavalle yllätyksenä kulhollinen hedelmiä. Aamulla oli myös sisko jättänyt lapun vessan peiliin Tukholmassa: Hyvää matkaa äiti, isoveli ja isosisko! Miten ihania ihmisiä osaakaan olla.

Happiness is a bowl of fruit for the one coming home again... My little sister had also left a note in the mirror in Stockholm wishing me, my brother and mum a happy trip home! I'm very touched.