M i n u l l a o n i k ä k r i i s i.
Mikään ei saa hymyä hyytymään yhtä tehokkaasti kuin toteamus, että sullahan on kohta synttärit. Ymmärrän toki, että kolme ja nolla ei muuta elämää yhtään sen radikaalimmin kuin kymmenen kilon painonpudotus, elämä jatkuu yhtä arkisena. Mutta silti, kääk!
Välillä tuntuu siltä kuin olisin jäänyt jonnekin murrosikäisiin haaveisiin, joissa Loesjen julisteet uppoavat kuin veitsi sulaan voihin. Jokainen ilta saisi vieläkin olla elämää suurempi, rakkaus rikkirepivää ja unelmat yltää aina taivaisiin asti. Kammoksun ihmisen pieniä valintoja ja arjen tärkeyttä.
Ympärilläni alati kasvava mammalandia tuntuu lähinna omituiselta. Ei kai tämä vielä ala? Rakastan lapsia, mutta en ole varma haluanko omia. Jotenkin vuosi vuodelta aika vähenee näiden päätösten suhteen. Jos äitiäni on uskominen, niin naisten hedelmällisyys vähenee merkittävästi 25 ikävuoden jälkeen.
Kaksikymppisenä oli aika paljon helpompaa, kun saattoi olla ehdottoman varma siitä, että ei ikinä halua elää sellaista konventionaalista elämää kuin vanhempani. Viimeksi sain kunnon sätkyt ennen joulua kun kiertelimme Arabian astiahyllyjen välissä ja mietimme minkä värisiä Koko-lautasia toivomme lahjaksi. (Pistaasin vihreitä, jotain rotia sentään.)
Mutta. Mökkeily on kivaa eikä hyväkään parisuhde voi aina olla mieletöntä seikkailua, vaikka onneksi tuosta sydämeni valitusta riittää vastusta pahempaankin rähinään ja sätkyilyyn.
Kun tapanani on ajatella liikaa, takertua epäolennaisuuksiin ja pyöritellä asioita kuin parastakin onnenpyörää, on katastrofin ainekset valmiit. Olen niin jumissa omassa päässäni, että se on jo todella raivostuttavaa.
Ikähän on vain numero, mutta kolmekymmentä jo nyt...
I'm having age crisis. I can't believe I'm turning thirty already and that someday I should decide whether a I want to have children or not. Time really flies.
Posts
Phleeeze, mä oon 37...Mulla oli kamala 30:n kriisi josta pääsin yli päättämällä että hemmetti, mun elämä ;O) Ei tuu lapsia vaan elän kuten haluan ja hyvältä tuntuu vaikka kroppa vähän pettää...Kyllä se siitä, häntä pystyyn!!!
ReplyDeleteSanos muuta. Minä odottelen numeroiden vaihtumista vielä kesään, mutta silti se hieman kammottaa. Täti huomauttaisi taas iästä valittamisesta. "Ikääntyminen on rikkautta." Joo joo, on on, mutta tämä vaihto on jotenkin suuren tuntuinen. Toisaalta olen koettanut ajatella, että moni hieno ihminen on jo täyttänyt yli kolmekymmentä, joten pääsen taas samaan "kastiin".
ReplyDeleteJa ne vauvat. Niitä tuli viime vuonna lähipiiriin kuusi! Paineita? Kyllä minä lapsen haluan, mutta missä vaiheessa on sille oikea aika. Saako niin edes ajatella kuulostamatta itsekkäältä? Työtilanne vain on sellainen, että olisi kiva tietää jatkosta, etteivät ole jatkamatta sopimusta heti tuollaisen uutisen kuultuaan. Kaikkea sitä pitää miettiä...
Mä tunnen itteni aina vaan samanmoiseks vaikka oonkin 32 ja haluaisin VALKOISIA Koko-kahvikuppeja. :) Sitten ihmettelen kun telkkarissa on joitain kaljuuntuneita, pyyleviä, keski-ikäsen näkösiä tyyppejä, et noi on MEIDÄN IKÄSIÄ! Vaikka onhan mullakin ryppyjä. Kai se kieltäminen on paras puolustus. :D
ReplyDeleteMut joo, mussa elää ainakin edelleen sellanen teini haaveilija joka salaa unelmoi tekevänsä vielä joskus timantteja biisejä ja soittavansa kitaraa bändissä (ei nyt mennä siihen etten osaa soittaa kitaraa). Säälittävää ehkä, tai ei hemmetti , ei sittenkään! Mä oon just tällänen ku oon sano ikä mitä tahansa ja huomenna meen kouluun, jossa kaikki on varmasti mua 10 v. nuorempia...
Tsemppiä!
No hei just perjantaina työkaverin kanssa juteltiin siitä kuinka 30- vuotias on niinku AIKUINEN ja mä en kyllä vielä oo!!
ReplyDeleteOlen kyllä tullut siihen lopputulokseen, että ei tässä auta muuta ku mennä virran mukana ja tehdä niin kuin itsestä oikealta tuntuu. Lapsiahan en hanki vaan siks että niin "kuuluu" tehdä ja se on sit vähän voivoi jos joskus tulee katumapäälle ja onkin liian myöhäistä. Kaikki vaan ei mee aina kuten haluaa tässäkään asiassa:D
Mulla on pari kaveria, jotka on samanikäisiä kuin mä ja niitten kakarat menee syksyllä ekalle!! tsiisus sentään..
Ja lopulta oon ihan tyytyväinen kuten Riehu siihen, että oon ihan vaan tällanen ku oon. Enpähän ainakaan oo elähtäny kolmekymppinen, jotkut tänikäset telkussa tosiaan näyttää keski-ikäsiltä..
Hihih, hyvin samanmoisia mietteitä on minullakin ollut. :-D Mulle yksi suurimpia kasvunaiheita näin kolmekymppisenä on ollut ymmärtää, että elämä ei ole mikään kilpajuoksu muita vastaan. Asioita tulee tehdä omassa tahdissa, vaikka se muiden tahti näyttäisi ties miltä. Tuota asiaa yritän sisäistää edelleen, ja välillä se on vaikeaa. Itselleen pitää kuitenkin olla armollinen. :-) Mullakin on sellaisia kavereita, joiden lapset on jo koulussa, huh! Itse en olisi ollut ikipäivänä valmis joskus 24-vuotiaana hankkimaan lapsia, mutta ymmärrän toki, että moni muu on.
ReplyDeleteUutena vuotena, suhteellisen huuruisessa olotilassa, mietin useampaan otteeseen, että ei helvetti, tää on se vuosi kun meikä täyttää 30! Mä muistan kun vasta täytin 15 ja mietin, että samat lisää ja sit OON JO HYI-HELVETTI-30! ja kappas niin se 15 vuotta on kohta menny.
ReplyDeleteMulla on ikäkriisi joka vuosi, veikkaan että tämä vuosi ei ole poikkeus. Sun otsikointi on hyvä, koska mä oon miettiny ihan samaa: onko pakko jos ei halua? Jos ei vaan ole vielä valmis? Ja sit kun alan miettiä että mitä tähän aikuiseen ikään mennessä on tullut saavutettua: ei oo töitä, ei oo miestä, vuokralla asun ja opintolainaa on ihan helvetisti. Yks haistapaska yliopistotutkinto, alalle joka on ihan helvetin vaikea. ETTÄ HIENOSTI MENEE. Mut sit lopulta kun ajattelee niin toi kaikki on vaan ulkoista ja sen on kuitenkin jo ehtinyt huomata, että eri ihmiset tekee eri juttuja omiin tahteihinsa ja elää sitä omaa elämää. Sitä paitsi on ollu positiivista havaita, että ihan yhtä lailla ne mammat kriisittää, että tässäkö tää elämä nyt sitten on...
Täällä on hienoja kommentteja aiheesta. Parasta lohdutusta on, että muista tuntuu ihan samalta.
löysin tälläsen jostain blogista ja oli niin totta. ei ne numerot kerro mitään!
ReplyDeletePitäis olla aikuinen.
Pitäis pukeutua kun aikuinen.
Muistaa harjata aamulla tukka ja kattoa että sukat on samaa paria.
Pitäis kuskata lasta satubalettiin tai ainakin englannin kerhoon.
Pitäis olla oma asunto.
Ja asuntolaina.
Lapselle oma huone.
Pitäis juoda kahvia ja jättää pulla syömättä.
Pitäis elää ekosti.
Olla ostamatta eineksiä.
Pitäis sisustaa koti beigellä ja ostaa sohva.
Ikkunoihin paneliverhot.
Pitäis tietää mitä töitä tahtoo tehdä.
Ja missä.
Mutta jos ei taho?
Jos tahtoo olla välillä tukka takussa ja pukeutua kirpputori mekkoihin.
Ripustaa ikkunoihin keltaiset kukkaverhot ja maalata hyllyt vihreiksi.
Syödä välillä pirkan pinaattilettuja.
Teen kanssa pullaa.
Olla ilmoittamatta lasta harrastuksiin kun tietää ettei sinne kuitenkaan ehdittäisi ajoissa.
Unohtaa joskus lajitella pahvit ja paperit.
Pohtia josko sittenkin vielä opiskelisi lisää.
Jos tahtoo joskus ihan olla vaan.
Puolen vuoden päästä täytän 30.
Silloin pitäis kai olla aikuinen.
Mutta jos ei taho?
Mulla on ekaa kertaa ikäkriisi.
Mä en tahdo täyttää 30.
Mikaela, vielä kesällä hörähdin ikäkriiseille ja totesin, että eipä mulla mitään tollasta oo. Ja sitten se lähti vyörymään kuin lumipallo. Elämä on laiffii ja omaa tietä on kuljettava, mut välillä sitä saa kans pimahtaa. Ainakin hetkeks. Eniten mulla on hassu olo, niin kuin Aini totesi, että enhän mä ole vielä AIKUINEN!
ReplyDeleteTincali, sitä vaihtaa taas sellaista ikäboxia 24-29, 30-34... Musta tuntuu välillä, että ydinperheen kritisoiminen on jo melkein saatanasta. Tai, että oikeasti haluaa päättää omista asioistaan ja elämästään. Onneksi ihan bestikset eivät ole vielä vaavit kainalossa, sitä odotellessa.
Mut en mä haluis taas olla 20 vee en suinkaan, enemmän sitä vaan ihmetyttää, että miten sitä on tässä jo nyt.
Riehu, totta. Ja noista lautassätkyistä jatkuikin keskustelu siihen mitä konventionaalinen pitää sisällään ja mitä mä sitten oikein haluan, hippeillä jossain Intian auringoan alla kenties.
Mustakin tuntuu ihan samalta ja vierestä ihmettelen, miten jotkut ovat tahtoneet alkaa elää kohtuudella (=tylsästi) kun aikuiset ihmiset eivät tee niin ja niin. Mulla on enemmän runotyttö olo ja haluun myös riehua täysin rinnoin. Ja sisustaa, vaikka se tekeekin musta aika vakiintuneen. Dilemmoja kerrakseen. Mut ihana Riehu, kiitos!
"naisten hedelmällisyys vähenee merkittävästi 25 ikävuoden jälkeen."
ReplyDeleteTäytin juuri tuon maagisen 25. Olen kuullut tuota lausetta JOKA paikasta! Nuoremmat ystäväni menevät naimisiin. Vanhat koulykaverini saavat lapsia.
On asuntolainoja, vauvakuumeita, ihmediettejä.
Oma elämä on varsin latteaa, ja jännityksetöntä. Ja lapsia? Ei. Ei. Ei.
Jos pitää valita nyt tai ei koskaan, se on ehdottomasti ei koskaan.
Ikä on kuitenkin vaan numero, ja kriisit kuuluvat asiaan. Naiseus. Ei helppoa.
Aikuiseksi kasvaminen. Tylsää!
Voi kuule kyllä se siitä!
ReplyDeleteVoin lohduttaa, että kun tuosta pääset niin uutta kriisiä pukkaa. :D
Vielä ei ihan tule 30 täyteen, 28 tänä vuonna. Kyllähän se pistää miettimään että mitä tästä elämästä tulee kun tuntuu edelleen niin lapsekkaalta olo. Vielä kun lääkäri pamautti että pitäisi NYT heti miettiä haluaako lapsia kun kroppa on vähän kenkku eikä luultavasti voi kovin kauaa lykätä. Voi vitsi.. mitä siitäkin nyt ajattelisi. Lapsia, minulle? itsekin vielä lapsi ;) kyllähän niitä haluan mutta se on aina "tulevaisuudessa" !
ReplyDeleteLähipiirin perusteella veikkaisin, ettei lisääntyminen ole ongelma myöhemminkään ;)
ReplyDelete*repeilee täysin konventionaaliselle perheelle ja miettii mikä olisi epäkonventionaalista*
Aini, todellakin pitää tehdä juuri niin miten itsestä parhaalta tuntuu, välillä en vain oikein tiedä miltä musta tuntuu kun on kaikennäköisiä paineita, niitä ihan itse keksittyjä ja ehkä jotain muita. Mutta siitä pyrin niin kauas, että tekisin asioita siksi, että pitäisi. Lukio ja yliopisto taisi olla jo niitä, loput saa itse päättää ;-).
ReplyDeleteBisquits, taidan olla luonteeltani hieman kilpajuoksija vaikken tahtoisikaan ;-). Oma tahti kieltämättä välillä unohtuu ja se armollisuus, no se vasta onkin hakusessa... Mut joo, enpä mä silti haluaisi tehdä asioita eri lailla, joten aika tyyttistä ollaan kuiteskin.
Heidi, no tota mä oon niin paljon kelannut kun aina ajattelin, että kolmekymppisenä loppuu elämä täysin ja nyt vielä olenkin ihan sama minä. Pitänee alkaa opetella antaa itselleen sitä aikaa ja tuskinpa mä ikinä halusin mikään uraohjus tai superäiti olla. Tahi jäädä Ruotsiin. Mutta uusia seikkailuja, niitä kaipaan. Jotain isompia kuin pistaasinvihreät kokolautaset tai kihlasormus.
(Mun mammakaverit on vielä euforisessa tilassa, kriiseilyä odotetaan.)
Täällä on todella ihania kommentteja aiheesta, kiitos niistä <3.
Anonyymi, oi kun ihana! Ja tosiaan kun ei vaan tahdo!
Norppis, no joo kaipa mäkin tuota silloin kuulin, mutta sinkkuna en pahemmin korviani lotkautellut. Beebikset ja naiseus ou mai gaad. Enkä mäkään halua kasvaa aikuiseksi.
ReplyDeletePrefecta, jep elämä on ikuisessa kriisitilassa ja näistähän sitten vielä jotain ammennetaan.
Sini, sehän siinä niin jännää onkin kun tulevaisuus alkaisi jo olemaan nykyisyys. Mullekin lääkäri sano yli vuosi sitten, että olisi parasta alkaa miettiä niitä lapsia NYT. No en ole ainakaan mitään päättänyt.
Seluj, näyttää olevan aika herkkua olla viisikymppisenä varhaisteinien mutsi tai fatsi ;-). Kiitos muistutuksesta kumminkin ja ehkä mun perheeni ei ihan Matti ja Maija Meikäläisen kastiin putoa, mutta kyl mä silti haluaisin tehdä monia asioita hyvin erilailla kun äiskä ja iskä.
Tää oli Nooruska niin ihana postaus! Alusta loppuun saakka. Olet kyllä aito (nuori) nainen. Ja tuo alun sitaatti oli sellainen, jonka haluisin oman työhuoneeni seinälle.:) Paljon onnea synttärisankarille.
ReplyDeleteMulla kanssa meinaa välillä ikäkriisiä pukata, varsinkin silloin kun juttelee jonkun kanssa lapsuudesta ja on silleen "niin, silloin 20 vuotta sitten" OMG.
ReplyDeleteMulla on 1,5 vuotta kolmekymppisiin. Olen juuri eronnut, kun suurin osa ystävistäni on jo lapsiperheellisiä, naimisissa tai ainakin kihloissa. No mä oon nyt sinkku ja katotaan olenko 10 vuoden päästä 10 kissan ja 10 koiran ympäröivänä elelevä hullu hamstraaja.
Alma, voi kiitos! Mietin kyllä pitkään, että kuinka paljon haluan aiheesta avautua. Tämä menikin aika oikein. Noita Loesjen julisteita saa printattua niiden sivuilta muistaakseni A4-koossa! (onneksi synttärit eivät ole ihan vielä, mutta anonymiteetin takia puhutaan asiasta näin ennen ja jälkeen... Kiitos etukäteen!)
ReplyDeleteChatrin, on ne vuodet vaan vierähtäny ja takas ei pääse. Sä kun olet noin viehättävä ja valoisa nuori nainen niin en hetkekään epäile tulevaisuudessasi olevan hulluuden elukoiden keskellä ;-). Mietin usein mistä asioista kriiseilisin nyt jos olisin sinkku ja kumpi olisi helpompaa. molemmissa on puolensa eikä mikään oikeasti ole ikuista varsinkaan parisuhteet nykyään. Sen yritän pitää mielessä enkä tuuidittua liian syvälle omaan kuplaani.
Mulla oli aivan järkyttävä 30-kriisi. Tosin olin jo päälle 30 kun se iski. Se olotila oli jotain aivan kammottavaa. Samaan aikaan tuntui että on omassa päässään ihan teini vielä eikä kypsä äidiksi, mutta toisaalta paine perheen perustamisesta ja siitä ydinperheen standardista oli järjetön. Minäkin pidän lapsista mutta juuri koskaan ei ole tuntunut siltä että haluaisin omia lapsia. Haluan pitää vapauteni tehdä mitä haluan ja koska haluan, ilman että siinä on yksi-kaksi-kolme nyyttiä jotka vaatii huomiota 24h.
ReplyDeleteSiinä vaiheessa kun kävi selväksi että luonto ei mulle lapsia perinteisin keinoin suo tein pääni sisällä ratkaisun. Tajusin että ei mun ole pakko olla samanlainen kuin kaikki kaverit jotka on ostaneet talon, ovat naimisissa ja lapsia on jo useampia ja kas, heti alkoi helpottaa. Vaihdoin parisuhdetta sellaiseen joka ei tuottanut paineita perheen perustamisesta ja totesin että olen oikeastaan hemmetin tyytyväinen juuri näin. Siitä päätöksestä on nyt nelisen vuotta ja olen onnellisempi kuin koskaan. Tsemppiä! Se kyllä helpottaa aikanaan vaikka nyt tuntuu karulta.
Rhia, kiitos paljon näistä sanoista! Musta on vaikeinta se kun ei osaa päättää. Tai siis ennen olin ihan varma, että ei omia lapsia ja nyt en tiedä ollenkaan. No tiedän ainakin sen, etten halua omia lapsia vielä pitkään aikaan... Toisaalta kriiseistä yleensä muodostuu jotain hyvääkin, ainakin vankkaa itsetuntemusta. Sitä mä vaan ihmettelen että miten tällainen kakara voi olla jo (kohta) kolmenkymmenen. Ehkä olen sitten loppuelämäni todella kakaramainen, mikä ei myöskään olisi niin kamalaa!
ReplyDeleteMutta tsemppi just nyt on hurjan tarpeen, kiitos ssitä!