Viikonlopun yllättävin oli ehdottomasti pikkusiskon ilmoitus joggausvaatteista ja lauantainen aamulenkki. Siellä me kolmen kopla mentiin, Pate köytettynä siskon vyötärölle antamassa vetoapua. Hyvin nuo aloittelijat jaksoivat, mentiin Töölönlahti ympäri ihan kevyesti. Sisko tosin totesi lenkin jälkeen, että au mun jalat, enkä juokse enää koskaan kun se on niin rankkaa.
Koska meidän perheen elämä on sellaista säätöä, että heikompia välillä hirvittää, niin ehdimme jumitella rapussa ja kuvailla. Hauvapipo on syksyinen kirppislöytö ja meidän Pate taas saa kaikki fiksut ihmiset lässyttämään kuin viimeistä päivää. Mutta onhan se nyt harvinaisen hieno mies!
Mitä talvilenkkeilyyn tulee, niin kaikki mitä olen siitä kuullut pitää täysin paikkansa. Vaikka kävellessä tuntuu liukkaalta, niin juostessa ei oikeastaan ollenkaan. Joten tästä se taas alkaa, mikään ei korvaa noita juoksuendorfiineja, oi että.
The most suprising thing of the weekend was jogging with my little sister and Pate the dog. My sister has started to jog now as well and it was great. Now I'll continue jogging nevermind the winter.
Posts
Pointsit sinulle! Minusta ei ole juoksijaksi tai hölkkääjäksi. x)
ReplyDeleteIhana pipo!
Tincali, heh kiitos! On tää talviurheilu vähän jäänyt kun ei enää jumppasaliin tee mieli.
ReplyDeletePipo on ihan ykkönen!
Voi patea, ihana!
ReplyDeleteMä en osaa juosta. Varmaan kyse on tekniikasta, mutta mulla alkaa aina pistää ihan hirveästi vasemmasta kyljestä ja vaikka periaatteessa jaksaisin jatkaa niin kylkikipu on niin kova ettei pysty. Jumpassa sit kuitenkin pystyn käymään ihan hyvin.
Aini, Pate on niin hurmaava!
ReplyDeleteIhmiset juoksee aina liian nopeasti, siksi se tuntuu pahalta. Mäkin yritin aloittaa monta kertaa lenkkeilyn, mutta se aina tyssäsi omaan mahdottomuuteensa. Juoksukaveri on myös tosi nasta juttu, sujuu paljon helpommin.