




Puistoilua paljain varpain, kevättakki, arskat ja pullo Cavaa kahdella eurolla. Gazpacchio on ehkä parasta mitä tiedän ja aion tehdä sitä hulluna sitten kun tomaatit taas maistuvat tomaateilta jo maksavat euron kilo.
Loma oli kunnon loma. Aivot narikassa niin totaalisesti, että yksin liikkuessani meinasin joka ikinen kerta eksyä sokkeloisille kaduille.
Perinteinen turistikierros tehtiin vasta vikana päivänä kun Camper-faneilla oli aluksi vähän muuta. Pikku opetus myös tälle shoppaholicille; ne ketjuliikkeet eivät ole sen hauskempia siinä maassa mistä ne ovat kotoisin ja aina ei vaan ole oikein shopattavaa. (Yksi mekko, yhdet kengät, yksi paita ja yksi huivi saldona. Ja sit pari kivaa juttua niistä lisää myöhemmin.)
Mutta se ruoka. Kolmen ruokalajin lounaat ja illalliset. Sitruunakakkua, juustokakkua, tapaksia niin hyvää. Ja kiinalaisesta kaupasta saattoi ostaa superhalvalla kypsiä avokadoja.
Ja sitten se lämpö. Kyl mää pitkään taas mietin, että miksi mä elän Suomessa... Toisaalta myös Madrid oli yllättävän kallis palkkatasoon nähden ja saastepilvestä johtuen elin taas hetken kuin paraskin clearasil-teini. Opittiin ystävän kanssa myös miten pahasti jalat voivat turvota ja saada slaagin lämmöstä ja kävelystä. Ensi kerralla aloitetaan heti magnesium-kuuri.
Ja se seura. 14 vuotta kohta frendeilyä takana ja vaan jatkuu. Pikkuvelikin saa aina pysyä pikkuveljenä ja lintuna... Kiitos. Ihana oli myös broidini kämppis, joka luuli meitä kaverin kanssa 19-vuotiaiksi. Tulipas kumman keveä olo taas kun sitä muistelee.
Mutta tällä hetkellä paikka auringossa tuntuu lähinnä valveunelta.





Lovely Madrid in February. Now it seems like a dream when it's -15 here.



Tuli semmonen kiva olo tästä jutusta. Ja hienot kuvat kans. :)
ReplyDeleteIhania kuvia! Oivoi noita värejä ja aurinkoa<3 Ja hihi, onko ruoka-/juomakuvat otettu veneen kannella vai onko pöytä muuten vaan vinossa? :D
ReplyDeletePsst. Laitatko joskus gazpacchion ohjetta kehiin? Sun keitot on aina niin hyviä.
Mä tuun kohta hulluks näitä matkapostauksia lueskellessa %O
ReplyDeleteRiehu, kiitos ;-). Toi valohoito oli jokseenkin täydellistä. Ja kuvittelin et kevät olisi alkanut jo täälläkin, karavs pettymys.
ReplyDeleteBubble, kiitos! Auringon olisin tuonut tuliaisena takaisin, mut ei. Pöytä oli vinossa ;-).
En ole vielä tehnyt gazpacchiota mutta laitan heti kun alan!
Chatrin, mäkin tulen varsinkin kun ulkona jäätyy edelleen. Ja haluisin vaan syödä hyvää ruokaa ja lööbata... Too much of a good thing can be wonderful!
Toi viimeinen kuva on erityisen hieno <3
ReplyDeleteKesällä sit värjötellään puistopiknikillä, eiks nii :)
Herkkuja kuvia! Ja oi mikä aurinko! Se on aivan käsittämättömän ihan tunne kun istuu jossain ulkona ja aurinko paistaa ja lämmittää ihoa niin ai että, semmonen fiilis tuli näistä:)
ReplyDeleteMä tuun kans kesähulluks näitä kuvia katsellessa!
Heidi, kiitsa. Siis mun toinen nimi on puistopiknik heti siin katri-helenan välissä ;-). You're on!
ReplyDeleteHerkkua! Ja mitä mahtavaa katutaidetta viimeisessä kuvassa. Oijoi!
ReplyDeleteTämmösiä ei sais näyttää ihmiselle lauantaiaamuna...
ReplyDeleteAh! Ihania kuvia! Mulle kelpais kaikki; Hummeleiden päällä lepäävät ruususukat, ruskeatukkaisen tytön neule, siniset taivaat, gazpacho ja yhtä coolit huudit ku vikassa kuvassa. Kiitos väriterapiasta!
ReplyDeleteAini, kiitos! Talvihan tässä hulluksi tekee lunta ja pakkasta on kestänyt nyt viisi kuukautta. Ihan hullua.
ReplyDeleteToi oli ihana hetki elämästä, pitäis aina lähteä helmikuussa pois. Ehkä mieluiten helmi- ja maaliskuuksi. Eläkepäiviä odotellessa.
Elsa, kiitos! Nää kuvat on vaa niin ihania.
Prefecta, ei varsinkaan täällä pohjoisessa periferiassa. Onneksi tuo aurinko on paistellut viime päivinä.
Sofi, kiitos! Sukat Lindex, neule Marimekko siniset taivaat coming up joskus toukokuussa ;-). Ole hyvä, onhan näissä valoa ja väriä, tulis vaan jo tännekin!
Churroja!!!!!! Nammmmmmm!!! Ihania kuvia muutenkin. Mulla on matkustuskiintiö täynnä enkä jaksa yhtään suunnitella ulkomaanmatkoja mutta tuon sään haluan tänne ja heti!
ReplyDeleteNinaV, kiitos en niin muistanut noiden churrojen nimeä! Jep suomen ilmasto on vähän liikaa, lunta kohta jo kuusi kuukautta...
ReplyDelete