Kevät tosiaan. Not my favourite. Onhan se ihanaa kun päivät pitenevät ja aamulla herää auringonpaisteeseen. Toinen puoli kadusta on jo sula ja toinen vielä umpijäässä.
Parempi puolisko totesi jo, että nyt on talvi vihdoinkin selätetty. Omasta puolestani en voi vielä sanoa samaa. Joten nyt vietetäänkin tällaista rauhaisaa vaihetta, relataan oikein kunnolla ja herätään talven jäljiltä.
Viime viikonloppu menikin mökillä ja sinne suuntaamme taas tänään. Mikäs sen parempaa kuin huilia perusasioiden äärellä: syödä, juoda, nukkua ja ulkoilla. Lukea ehkä pari sisustuslehteä, tehdä talven käsityöt loppuun. Heh, ei taida villahame enää tänä vuonna tulla käyttöön.


Viime viikonlopun mökkireissulla pääsimme elämän suurien kysymysten äärellä kuten mitä ihmiselle oikein tapahtuu Prismassa?! Kun mennään ostamaan jotain hyvää ruokaa pariksi päiväksi ja liukuhihna täyttyykin kaikesta ruoasta, jota emme varmasti ole hyllystä poimineet. Näillä olisi sitten voinut elää muutaman viikon ja elättää semmosen puoijoukkueellisen solttuja. Ihan keveästi. Selvää kauhuleffa-ainesta.
Mutta Prisma on vaan niin ihana kun sieltä saa kaikkea.





Eipä ollut mitään hankikantoa tai kantohankea, mikä se nyt siis olikaan. Tietenkin olimme liikkeelle sinä ainoana aurinkoisena päivänä, viime viikonloppu oli muuten textbook ankea noin niin kuin sään puolesta.
Yritin myös tehdä punajuurisipsejä. Ei onnistunut uunissa, löysinkin ohjeen jonka mukaan ne pitäisi valmistaa friteeraamalla. No se siitä terveellisyydestä.
Ah ihanaa perjantai. Viettäkäähän oikein ihana viikonloppu!

Spring is not my cup of tea so I'm taking it really easy. We were in the countryside last weekend and are heading there again today.



hyvää viikonloppuu beibi! Prisma on ihana kun siellä on niin paljon tavaraa, mut oon myös ihan ilonen kun kurviin avattiin saksan kaverin kauppa! :D
ReplyDeleteHeidi, sitä samaa bebe!
ReplyDeleteSiis Prisma on aivan mahtava samoin Lidl sieltä voi ostaa vaikka uunin ruokaostosten lomassa...
Värikästä ja kivaa! Ihanaa viikonloppua sinne kans :)
ReplyDeleteMä niin odotan pääsiäistä kun pääsen kanssa mökille.
ReplyDeleteSiihen on kamalan pitkä aika...
Matkalla on Cittari ja klassisesti mulle tarttuu sieltä matkaan vähintään pari rullaa jotain foliota (jota on mökillä ennestään ehkä 7) tai kelmua sekä vuoden kahvisuodattimet...
Ihanaa mökkeilyä teille!
Kevät on parasta, koska omistan läjäpäin kauniita kenkiä, joilla ei kyllä hangessa tarvota. Juhlan aihettahan on myös siinä, että kesä on joka päivä lähempänä ja kohta pääsee taas Helsinkiin pidemmäksi aikaa :]
ReplyDeleteMmmmm mökki! Ihanaa mökkistelyä ja auringonpaistetta teille:) Mökkimatkalla tosiaan tulee ostettua kaikkea herkkua mukaan ja on siellä kyllä nälkäki kun ulkona touhuaa!
ReplyDeleteIhanaa viikonloppua! Mökkiviikonloppu olisi aivan ihana nyt :) kauniita kuvia!
ReplyDeleteKiitos kaikille ihanille! Mökkeily on niin parasta, kymmenen kilsan kävelylenkki ainoana aurinkoisena päivänä kantaa taas pitkälle samoin se muutenkin niin ihanan kiireetön meininki.
ReplyDeleteKevätkenkiä odotan innolla ja eiköhän tässä pian taas reipastuta ;-).