Ajatelkaa nyt: väliseinän rakentaminen kesti kaksi viikkoa ja pestyjen talvitakkien säilöön vieminen kuukauden. Siinä ne mukavasti olivat keskellä makkaria valmiiksi pakattuina. Odottamassa.
Nyt uusin projekti on tapetointi ja tapettikin on, mutta ongelmana on kaksi pientä seinää ja 90 asteen kulma eli pitääkö tapetti leikata vai voiko sen taittaa? Me emme osaa tapetoida eivätkä myöskään luottoapurimme. Ja oikeesti kyseessä on noin metrin levyinen kaistale... Eikä kukaan ole tähän mennessä osannut antaa järkevää vastausta mihinkään suuntaan. Tietty paikka on auki innokkaalle tapetoijalle ;-).
Mutta jotain sentäs. Nimittäin tiskipöydän päälle tanko, jota ei haluttu ruuvata. Eli tarvittiin putki ja narua.

On se vaan niin helpottavaa kun rätillä on oma paikka eikä se kuivu inhaksi haisevaksi mytyksi.
Idean pöllin ystävältäni, joka on aina tehnyt vastaavan ratkaisun asumissaan vuokrakämpissä. Oiva juttu, mitään ei tarvitse porata ja kun lyö naulan kaappien liitoskohtaan, niin mitään jälkiäkään ei jää. Tosin en laittaisi tuohon mitään älyttömän painavaa. Ja se heiluu hieman.
Näppäränä tyttönä sain somistettua tiskipöydän toisen pään ihan vain kahdella tarralla.
Maatuskat ovat parhaita, mutta arvatkaa vaan pysyvätkö ne... En ihan heti haluaisi vetää kuumaliimaa noihin; olisiko mitään muita vaihtoehtoja?
Mokomat käpristelijät.
(Voi vide kun nuo kaakelit kiiltävät, kevätsiivous pikkupala kerrallaan on ollut hyvin tuottoisaa!)

Ja sitten voisimmekin päättää Nooran kyselytunnin tältä illalta. Tosin tilaus aurinkoisesta viikonlopusta ei ihan tainnut mennä läpi, mur.
*Ennen tätä kotia olen aina elänyt väliaikaisratkaisuissa. Tosin pisin väliaika oli kolme vuotta. Sisustamisvajarit siis melkein kymmenen vuoden ajalta; tämä ei lopu ikinä...
Some cute stickers and a kitchen aid. Getting small stuff done feels like a great achievement.







(En tiä tuliko kommentti äsken perille, niin kokeillaan näin..)
ReplyDeleteEi taida pelastaa maatuskoja kontaktimuovi?
Kivoja ratkaisuja/ideoita! :)
Mäkään en osaa tapetoida, mutta näin äkkiseltään tulisi mieleen pari kysymystä: onko toinen taitekohdissa olevista seinistä ulkoseinä? Ja jos ovat molemmat sisäseiniä, ovatko yhtä paksuja/samaa materiaalia/toisin sanoen minkä huoneen seiniä ne on, onko toinen asuntojen välinen seinä? Lähinnä tossa kulmassa miettisin siis sitä, että elääkö ne seinät eri tavalla vuodenaikojen vaihdellessa.. Ainakin jos toinen on ulko- ja toinen sisäseinä, luultavasti tekisin eri paloista ne seinänpätkät. Jos molemmat on kevyitä väliseiniä asunnon sisällä, eikä kumpikaan ole kylppäriä vasten (ei oman eikä naapurin), luulisin taitoksen riittävän.
ReplyDeleteTosin mä nyt oletin, että se kulma on niinkun sisäkulma, ei ulkonurkka :) Niin tai näin, eri paloista tehtäessä se pitäis silti tehdä niin, että sen ensimmäisen palan vie osaksi sen toisen seinän puolelle, ja sen toisen palan laittaa sen päälle niin, että se reuna ei mene _ihan_ sinne nurkkaan, vaan jää vähän (1-3mm) irti. Tulee nätimmin niin. Silti sieltä ei näy sitä pohjaseinää ollenkaan, koska se ensimmäinen tapettipala on vedetty osaksi sinne alle juunou.
Nonii, ja mä en oo koskaan tapetoinut mut tämmöstä pulinaa tuli :D
Hih, meillä on tuota samaa harrastettu jo viisi vuotta eikä loppua näy :D Tosin, saadaan syksyllä uudet lattiat, ehkä sen jälkeen on motivaatiota laittaa loputkin paikat kuntoon ja kenties kikkailla jotain uutta :) Mutta toisaalta, tylsäähän se olisi jos kaikki olisi kerralla valmista! ( sanoo perustelujen kuningatar :D)
ReplyDeleteAnonyymi, kontaktimuovia voisi tosiaan kokeilla! Kiitos, on hauskaa olla myös kekseliäs ;-).
ReplyDeleteBubble, kiitos oikein paljon tästä! Seinä on osittain kiveä ja osittain jotain pahviainesta. Kai se kulma on aika jyrkkä mutta tapetti olisi juuri sopivan levyinen. Ja sit tapetti kai venyy kun se liisteröidään?
Pitää kai tutustua Suomi24 -keskusteluihin aiheesta...
Salka, hah en siis ole yksin. Ja sitä paitsi onhan sisustaminen ihan megahauskaa!
Mut jos ottais vaik sisustusloman? (Eka vaan tapetti seinälle...)
hieno tsydeemi! ja kivat värit.
ReplyDeleteChatrin, kiitos! On myös hyvin toimiva tsydeemi.
ReplyDeleteNerokas idea! Aloin jo miettiä voisiko samaa soveltaa meillä, sillä ostin jo yhden putken + koukut mutta homma kaatui siihen kun en halunnut reikiä kaakeleihin. Ja millään muulla konstilla en sanut putkea pysymään. Bubblella oli tossa hyvät tapetointivinkit, allekirjoitan nuo! :) Ps. Ekaa kertaa blogissasi, tulen uudestaankin!
ReplyDeleteIisa, mustakin toi oli aivan mahtava kun ei noita kaakeleita mielellään rei'ittäisi.
ReplyDeleteJep Bubble kyllä osasi auttaa samoin eilen yksi tuttu joka totesi, että seinä on tapetoitava kahdessa osassa ei onnistu taittaminen, olivat juuri tapetoineet ja paljon ;-).
Ai kun kiva kuulla! Ja tervetuloa!