Olen tässä viime aikoina vähän miettinyt. Esimerkiksi sitä, miksi työpaikan hissit ovat aina tyhjiä ja sitä, mitä oikein haluaisin tehdä elämälläni.
Kun tuttavat lähtevät Australiaan ilman paluulippua, hyvä ystävä vaihtoon Pietariin ja työkaverikin vielä kuukauden risteilylle kohti Brasiliaa, niin sydämeni käpertyy hieman ja ihmettelen, että mitä pirua tässä näin kateellisia ollaan.
Olen viimeisen vuoden piehtaroinut kolmenkympin kriisissäni ja ahdistunut suunnattomasti mahdollisesta perheen perustamisesta. (Tik tak biologinen kello raksuttaa, vaikka olo on sama kuin kymmenen vuotta sitten.)
Ja sitten se kolahti: en ole vieläkään seikkaillut tarpeeksi.
Välillä elämä tuntuu liian pieneltä ja kaikki kauniit ihmiset, valokuvaaminen, parisuhde ja kenkäkokoelma eivät täytä tätä elämänjanoa. Haluan asua muilla mailla, aloittaa alusta, haastaa itseni uudestaan ja uudestaan.
19-vuotiaana lähdin ensimmäisen kerran, määränpäänä oli tuolloin Irlanti, ja se into lähteä ja kokea vain kasvaa. Välillä sen unohtaa kun on taloudellisesti liian tiukkaa ja kaikki ovet tuntuvat sulkeutuvan edessä.
Ehkä paras oivallukseni kuitenkin on se, että en ole muuttunut. Olen puolet aikuiselämästäni asunut muilla mailla ja puolet rakkaassa Helsingissä. Kumpaakaa vaihetta en elämässäni vaihtaisi pois. Kai tärkeintä onkin ymmärtää, ettei tarvitse tehdä jotain mitä ei halua. Itseäni pelottaa aina eniten lopullisuuden tuntu; se että tämä olisi nyt tässä.
Mies totesi varsin fiksusti, että haluaa elää hyvän elämän ja se mikä tekee elämästä hyvän vaihtelee aika ajoin. Jos mökkeily tekee nyt onnelliseksi, ei sen tarvitse kuitenkaan määrittää elämää lopullisesti.
Nyt annan itseni haaveilla ja mietiskellä sitä, miten seuraava suuri seikkailu on järjestettävissä. Löytyyhän noita mahdollisuuksia kai. Kun tarpeeksi haluaa.
I've been having this wierd feeling in my stomach for a while. How I forgot to dream.
For a while I even started to fear that this is it.
Posts
Jotain tapahtuu ihan varmasti jos sitä haluaa. Itsellä pitkä "mä haluun jotain muutosta" -kausi alkaa pikku hiljaa konkretisoitua ja pieniä muutoksia elämään on jo tulossa. Se vain vaatii sen napsahduksen päässä. Sen, että ymmärtää ettei mikään muutu ellei itse tee asialle jotain. Mä olen nyt tehnyt ja vitsit että heti on parempi olla!
ReplyDeleteMää niin haluaisin vaan lähtä. Jos voittaisin lotossa, niin varmasti lähtisinkin. Mutta nyt en jaksa miettiä kaikkia käytännönasioita, vaikka kyllä se muutto Pariisiin/Berliiniin on aika ajoin mielessä.
ReplyDeletejust kun julistin – pakko myöntää, että nämä kuvat ovat jotenkin niin kauniita!
ReplyDeleteHyviä pohdiskeluja, vaikka itse oonkin vähän nössö enkä oon kovastikaan seikkaillut, niin ei näihin voi kuin yhtyä. Mutta suurin este kaikessa on tietysti raha. :/ Opintolainat painaa päälle, eikä ilman tuloja oikein voi lähteä palloilemaan minnekään. Lottovoitto tulisi tarpeeseen..
ReplyDeleteAivan ihanat etenkin kaksi ensimmäistä kuvaa <3
Aina välillä kovasti mietin samanlaisia juttuja, tik-tak, tik-tak, aika vaan kuluu. Sitten taas palautan mieleeni, että arki on oikeastaan ihan kiva juttu ja jos siitä ei tajua nauttia, menee elämä aika pitkälti ohi. Eikä se tarkoita sitä, että tää ois nyt tässä. Toivottavasti en jämähdä ja katkeroidu.
ReplyDeleteJune, ihmiset kuitenkin haluavat eri asioita se kai olisi tärkeintä muistaa. nyt mä haluun taas irtioton ihan selkeästi, vaiks oma maa on mansikka.
ReplyDeleteja tiedän kun rahat pistää vastaan, mut silti on unelmoitava.
Svea, olen ihan samaa mieltä siitä, että arki on kaikkein tärkeintä ja siksi varmaan tykkäänkin myös elää ulkomailla. vaihtelu virkistää.
ja pistän kaikkeni katkeroitmista ja jämähtämistä vastaan!