Nyt riitti. Siis kaikki syysfiilistelyt ja nahkasaappaat ja ihanat neuleet: elokuu on vielä kesää! Illat ehkä pimenevät ja ilmassa tuoksuu jos syksy, mutta nyt lähinnä kuulostaa siltä, että helle on pehmittänyt aika monet päät. Syksy muka jo nyt.
(Mää kyl ihan diggaan syksystä, sitten kun se oikeesti alkaa.)
Erehdyin perjantaina ja sunnuntaina sukkahousuihin. Meinasin läkähtyä ja tuntui kerta kaikkisen väärältä.
Kohta saa taas kulkea neuleissa ja sukkiksissa aina vappuun asti. (Ihana rankkasade muuten nyt.)
On pitänyt kiirettä. Olen hengaillut (koira)kavereiden kanssa ja eilen ja tänään veljen. Kapteeni Amerikka, here we come!
Pari fania kyseli jo blogin perään. Ensin mietin, että voiko blogata näin löysästi ja tällä vauhdilla ollaan kesäkuvissa vielä marraskuussa. Mutta harvakseltaan päivittyvä blogi ei kuulemma haittaa ja kesäkuvat räntäkeleillä voisivat olla ihan kivoja. Ok!
(Mut ei kuulemma pliis pitkää litaniaa aina siitä radiohiljaisuudesta, ihan höhlää.)
Olen saanut isän siirtolapuutarhasta jo pari kotiinkuljetusta. Yksi omakin kesäkurpitsa on jo syöty. Nam!
Just saying that it's not tights time yet and zucchinis are great. I'll keep on blogging but I guess it won't be as often as it used to be.