September 25, 2011

Jo vain

polttarit

Tällä viikolla on tullut koettua ensimmäisiä: zumba (yök) ja illallinen Juuressa (suosittelen).

Viime viikonloppuna taas oli polttarit ja elämäni ensimmäistä kertaa toimin myös kaason tehtävissä. (Ja mites ne kaasot sitten usein toteavat? Ohi on, onneksi...)

Parin viikon päästä olisivat sitten häät ja meikä pitää sen ainoan puheen. Voi jestas, mitä sellaisessa kuuluu sanoa??? Kuiteskin alkaa leuka väpättämään ja tippa linssissä liikutuksesta. Miten mä aina päädynkin näihin tilanteisiin.

polttarit5polttarit2polttarit4polttarit3

Morsmaikun prinsessapäivä alkoi kajakkireissulla Töölönlahdelta Tervasaareen. Jatkui sitten pizzatankkauksella (pizzaonline on maailman paras keksintö) ja vaaleanpunaisilla vaatteilla. Sitten takaisin Tervasaareen: pelasimme kyykkää ja futista ja muistimme kilistellä skumpalla joka käänteessä. Ilta vietettiin Suvilahden Huilaamossa morsiussaunan ja yleisen hengaamisen merkeissä. Kameran muistikortti oli täynnä hymyileviä ihmisiä ja ihanaa syysaurinkoa.

Polttareista siis selvittiin, vaikka ehtihän sitä olla hermoraunionakin useaan otteeseen ennen koko päivää. Kun on niin vaikeaa tietää mitä ihmiset haluavat.

Last weekend I was organising a hens night for my friend. (I'm her bridesmaid as well.) It was a lovely september day and she had urban kayaking trip and was dressed as a pink princess.  (And loads of sparkling wine of course!)

September 10, 2011

Pitsipöllö

pitsipollo

Pitsipöllö löytyi keväiseltä Brysselin matkalta ja kehys Habitatilta. Sirottimet tarttuivat mukaan Vallilan pihakirpulta ja pöllö viime kesänä Hollannista.

Taustalla vaneriseinä ja outo valo johtuu kirkasvalolampusta.


The owl is made of lace and I found it in Bruxelles. The frame is from Habitat. 

September 06, 2011

Roihis, rottis & lahkeis



Tiesittekös, että Roihuvuori valittiin viime vuonna vuoden kaupunginosaksi? Ainakin omassa ystäväpiirissä näkyy selkeä muuttoliike kohti itää, Herttoniemi ja Roihis näyttävät vievän voiton Kalliosta ja Krunasta.

No Roihiksessa ainakin tapahtuu. Tänään Notkea rotta ou jee.


Meikä hummasi todistettavasti farkuissa vaik enhän mää ikinä. Melkein viihdyinkin, jalat kuulemma näyttivät pitkiltä. Ihanat ystävät joiden kanssa voi puhua näistä oikeasti tärkeistä asioista. Nyt tarvitsisin frkkuleggarit, mustat sellaiset. Lindex ja Seppälä kokeiltu ihan onnettomiksi, seuraavaksi kai Pieces. Jos vielä joskus ylitän Pitkänsillan.


Some Finnish rap for Tuesday evening.  I was wearing jeans for once and  it almost felt good.

September 03, 2011

Valot

Vielä tarkenee istuskella ulkona, mutta mökillä on pihavaloista puute. Illat pimenivät vähän liian nopeasti.

tarkenee2

Kerran tuotiin ulos jalkalamppu.

tarkenee

Lyhdyt ovat kuitenkin niin paljon viehättävämpiä. Kokoelma kasvaakin kunnoitettavaa vauhtia.

On näissä illoissa tunnelmaa ja tavallaan talvimökkeily innostaa entistä enemmän kun ei voi tehdä puutarhatöitä. Silloin lööbätaan oikein olan takaa toverit.



It still warm enough to sit outside but a good lighting is needed.

September 01, 2011

Syyskuun ensimmäinen

Menin eilen illalla nukkumaan kahdeksalta. Tänään tuntui siltä kun en olisi herännyt ollenkaan. Kenties syksyn ensimmäinen flunssa tulossa?

ruusuja2heartssyotavaaflamingo

Nyt taas esiinkirkas valolamppu ja käyttöön D-vitamiinit ja kalaöljy. Tahtoisin tyhjän kalenterin, mutta päivät täyttyvät vauhdilla ja katoavat jonnekin rankkasateisiin.

Ihanat ruusut, flamingot ja sydämet. Jos muuten sattuu syömään silicageeliä, niin se ei ole vaarallista.

Sydänmekko by Heidi, Marimekon kankaasta.

hearts2ruusuja

Roses are red,
Violets are blue,
Sugar is sweet,
And so are you. 

Sleepy Noora though fall is supposed to be my favourite time of the year. Why does the time pass so quickly?