day 3: a family member

Kulta, jos sä menisit vähän edelle ja ottaisit kaikki nämä kassit, niin saisin tosi hienon kuvan!

Matkalla piknikille Haagissa toukokuu 2011. Ihana valo, ihana päivä ja miten ihana tuo tyyppi onkaan.


Carrying on. On our way to a picnic on the beach in Den Haag May 2011.

day 2: favourite thingie

Jos pitää valita yksi, niin kamerapa tietenkin. Vaikka se ehkä tuntuukin useimmiten käden jatkeelta.

day 1: picture of me

Nappasin ihanaisesta Oravanpesä -blogista 30 päivän kuvahaasteen. Tällä nyt elvytellään blogia ja puretaan jättimäistä kuvakansiota.

Yes she has a face! I'll be having 30 days photo challenge here in blog. Enjoy the ride!

Levottomat jalat

Olen tässä viime aikoina vähän miettinyt. Esimerkiksi sitä, miksi työpaikan hissit ovat aina tyhjiä ja sitä,  mitä oikein haluaisin tehdä elämälläni.

Kun tuttavat lähtevät Australiaan ilman paluulippua, hyvä ystävä vaihtoon Pietariin ja työkaverikin vielä kuukauden risteilylle kohti Brasiliaa, niin sydämeni käpertyy hieman ja ihmettelen, että mitä pirua tässä näin kateellisia ollaan.

Olen viimeisen vuoden piehtaroinut kolmenkympin kriisissäni ja ahdistunut suunnattomasti mahdollisesta perheen perustamisesta. (Tik tak biologinen kello raksuttaa, vaikka olo on sama kuin kymmenen vuotta sitten.)

Ja sitten se kolahti: en ole vieläkään seikkaillut tarpeeksi.

Välillä elämä tuntuu liian pieneltä ja kaikki kauniit ihmiset, valokuvaaminen, parisuhde ja kenkäkokoelma eivät täytä tätä elämänjanoa. Haluan asua muilla mailla, aloittaa alusta, haastaa itseni uudestaan ja uudestaan.



19-vuotiaana lähdin ensimmäisen kerran, määränpäänä oli tuolloin Irlanti, ja se into lähteä ja kokea vain kasvaa. Välillä sen unohtaa kun on taloudellisesti liian tiukkaa ja kaikki ovet tuntuvat sulkeutuvan edessä.

Ehkä paras oivallukseni kuitenkin on se, että en ole muuttunut. Olen puolet aikuiselämästäni asunut muilla mailla ja puolet rakkaassa Helsingissä. Kumpaakaa vaihetta en elämässäni vaihtaisi pois. Kai tärkeintä onkin ymmärtää, ettei tarvitse tehdä jotain mitä ei halua. Itseäni pelottaa aina eniten lopullisuuden tuntu; se että tämä olisi nyt tässä.

Mies totesi varsin fiksusti, että haluaa elää hyvän elämän ja se mikä tekee elämästä hyvän vaihtelee aika ajoin. Jos mökkeily tekee nyt onnelliseksi, ei sen tarvitse kuitenkaan määrittää elämää lopullisesti.

Nyt annan itseni haaveilla ja mietiskellä sitä, miten seuraava suuri seikkailu on järjestettävissä. Löytyyhän noita mahdollisuuksia kai. Kun tarpeeksi haluaa.

I've been having this wierd feeling in my stomach for a while. How I forgot to dream.

For a while I even  started to fear that this is it.

I've realised how I'm not ready to be 30 like settle down etc. I want some more adventures abroad. Next fall will be my time to do something just for me. I guess.

Ne häät

Lauantaiaamuna koko konkkaronkka saapui Lohjansaareen Martinpihan juhla/mökkitilaan ja ensimmäisenä oli vuorossa retki Alitalon omenaviintilalle tutustumaan ja maistelemaan viinejä. Villisiat, hepat ja talon haukku taisivat olla parasta antia. Kolmen kilometrin käppäily suuntaansa raikkaassa syysilmassa oli myös mitä mukavinta. Keittolounas toimi, viinit olivat mielenkiintoisia ja jokseenkin makeita.



Ilta jatkoi tyttöjen ja poikien saunavuoroilla ja jees olin ensimmäistä kertaa paljussa ihan huippuhauskaa. Paikan päällä oli myös allasbaari ja loppuillasta aika jääpuikkobaarimikko.

Iltaruokailu oli kodassa. Hälsans köketin vegenuggetit olivat ihan uusi tuttavuus namskis. Ruoka oli muutenkin ihan nappiin niin kuin tässä seurassa aina: kvinoasalaattia, savukalaa, kasvisvartaita... Allekirjoittaneen tekemä kurpitsapiirakka sai myös hurjasti kehuja ja oli se ihan sairaan hyvää.



Ilta päättyi tulishowhun ja villasukkadiskoon.

Kauneinta oli kuitenkin kun hääpari lauloi toisilleen:

You are the apple in my pie...



Sunnutaina oli seremonia ja brunssi. Brunssilla oli taikuri ja hääparin tekemä sketsimäinen video. Hääkakku oli tehty muffinseista.

Pidin puheen. Angsti siitä helpottui kun ymmärsin ettei sillä tarvitse muuttaa maailmaa. Harjoitus tosin tekee mestarin.



Kuvaa krapulanpunaisesta mekosta ei tietenkään ole. (Ers häävieras kommentoi asuni väriä näin; hyvä hämäys pois naamasta.. Törkeetä sanon minä ja sitä paitsi itse olen ennemminkin kalpea.) Kuvaan joskus kun kerkiän, se oli meinaan hieno. Aikuispisteet taas ropisee, kun huomaan your face -merkin vaatteiden olevan aika huippuja...

The wedding of the year. Two days and loads of activities.

Homeland